Koodari jouluyössä (munat jäässä)

 Otsikosta huolimatta ei ole tarkoitus kertoa opettavaista satua koodarin jouluöisestä seikkailusta ja kommelluksista. Maistelusessiomme kolmikko valikoitui kuitenkin suorastaan tarinalliseksi. Maisteltavana oli nimittäin Ruosniemen panimon Koodari 5,7 %(american lager), The Flying Dutchmanin Nuts Freezing Frost Biting Tongue on Frozen Pole 6 %(Winter IPA) sekä Põhjalan Jõuluöö 8 % (imperial portter). Toivottavasti koodarin jouluyö meni sentään mukavammissa merkeissä kuin munat jäässä.

Ruosniemen panimon ”ammattilaissarja” on osoittanut kaikessa hilpeydessään olevan hyvä jatkumo varsin erityyppisiä oluita. Tällä kertaa Callistuksen maisteluun saapui Koodari, tyyliltään se edustaa american lageria. Tarkemmin sanottuna premium american lageria, joka on vetisempiä veljiään parempaa ja tasapainoisempaa. Ruosniemen tuote on varsin oiva otos siitä mitä tämän tyylin edustaja saattaa parhaimmillaan olla. Runko on miellyttävän maltainen, humalointi raikkaan sitruksinen ja hivenen havuinen. Yhdessä ne muodostavat tasapainoisen ja mukavan pirteän kokonaisuuden.

The Flying Dutchmanin nomadipanimo on tunnettu paitsi hyvistä oluistaan myös erityisen pitkistä ja hilpeistä nimistään. Tällä saralla ei tule poikkeusta, vaikka ”Nuts” ei aivan parhaimmistoon pääsekään. Tämä ei tarkoita sitä että oluessa olisi vikaa sinällään, se vain kilpailee kovassa sarjassa. Mitä taas tulee tyyliin Winter IPA, niin tässä tuli kyllä skeptisyys aluksi vastaan. Toisaalta ajan henki suosii uusia nimityksiä ja tyylejä, näin ollen annettakoon WIPA:n olla. Ehkä talvisen IPAn kuuluukin olla juuri jotain konstailemattoman suoraviivaista, tavallista IPAa runsaammalla rungolla varustettuna. Katkeroita löytyy 57,1 EBU:n verran, mutta leveä ja jonkin verran makea maltaisuus tasoittaa humaloinnin mukavasti. Tuoksusta ja mausta löytää hedelmäisyyttä ja greippiä sekä ehkä hieman parfyymimäistä kukkaisuutta.

Viimeisenä maistelimme virolaisen Põhjalan jouluolutta. Tämän panimon tuotteet ovat Callistukselle jo tuttuja, mutta jaksavat aina yllättää positiivisesti. Jouluöö on kuin tehty viipyilevän raukeaan hetkeen pyhien aikana. Maustetuksi Imperial portteriksi luokiteltava nautinto on kuin tehty jälkiruuaksi tai rauhallisen lukutuokion kumppaniksi. Jouluöö on maustettu aidoilla vaniljatangoilla, kaakaonibseillä ja tammilastuilla.

Musta, täysin läpinäkymätön väri, tuoksu antaa lempeitä tammisen vaniljaisia aromeja ja aitoa suklaan tuoksua. Maku jatkaa samoilla linjoilla, mutta yllättää karvailla, paahteisilla aromeilla: tummaa suklaata, vaniljaa, kypsää luumua ja tammea. Maut sulautuvat toisiinsa ja vaihtelevat järjestystään mentäessä eteenpäin jälkimaun hienovaraisiin hetkiin. Olut muuttuu lämmetessään, joten kannattaa odotella ja nauttia pieniä siemaisuja, jotta saa kaiken irti makujen muutoksesta kohti täydellistä nautintalämpötilaa, jolloin karvaat katkerot taittuvat suuta hyväileväksi pehmeydeksi.

Sääntökunta käymistilassa

Callistuksen iloksi Alkon oluthyllyille on ilmestynyt kahden uuden trappistipanimon tuotteita. Kyseessä ovat amerikkalaisen St. Joseph's Abbeyn Spencer Trappist Ale (6,5%) sekä itävaltalaisen Stift Engelszellin Benno (6,9%) ja Gregorius (10,5%). Näistähän on pakko ottaa tarkemmin selvää!

Trappistiluostarit kuuluvat benediktiinisääntökunnan sistersiläiseen haaraan, jossa ne muodostavat vielä enemmän eristäytymistä, hiljaisuutta, rukoilua ja työtä korostavan ryhmän. Kuva St. Joseph's Abbeyn kotisivulta.

Ranskan vallankumouksen ja Napoleonin sotien jaloista Amerikkaan muuttaneet veljet perustivat uuden mantereen ensimmäisen trappistiluostarin alun perin Nova Scotiaan, Kanadan puolelle vuonna 1825. Luostari tuhoutui tulipalossa. Monien vaiheiden jälkeen veljeskunta päätyi 1900-luvun puolivälissä Massachusettsiin Spencerin kaupungin liepeille lähelle Bostonia. Sinne veljet rakensivat uuden luostarin ja omistivat sen Pyhälle Joosefille, Jeesuksen isäpuolelle. Luostarissa veljet toteuttivat benediktiinien alkuperäistä tunnusta ora et labora (rukoile ja tee työtä). Kuultuaan joku vuosi sitten eurooppalaisten trappistien menestyksestä oluenvalmistuksen saralla luostariveljet päättivät selvittää, toimisiko vastaava Amerikassakin.

Spenceriläisillä oli kokemusta vain hillojen ja marmeladien kaupallisesta valmistamisesta, joten uusi aluevaltaus vaati huolellista valmistelua. Niinpä he lähettivät muutaman veljen pariksi vuodeksi tutustumaan olutta panevien belgialaisten trappistiluostarien toimintaan. He aloittivat Westmallesta ja päätyivät St. Sixtuksen luostariin, joka valmistaa maailman parhaiksi mainittuja Westvleeteren-oluita. Vuoden 2014 alusta oltiin niin pitkällä, että ensimmäinen amerikkalainen trappistipanimo saattoi aloittaa toimintansa ja sai kymmenentenä luostarina maailmassa myös oikeuden käyttää tuotteissaan trappistilogoa.

Itävaltalainen Stift Engelszell-luostari oli puolestaan saanut vastaavan oikeuden vuonna 2012, ensimmäisenä alkuperäisen belgialais-hollantilaisen trappistiolutpiirin ulkopuolella. Tonavan rannalla lähellä Passauta sijaitsevan Engelszellin (”enkelin huoneen”) luostarin juuret ulottuvat aina 1200-luvun lopulle. Vuosisatojen mittaan luostari koki vaihtelevia kohtaloita kärsien muun muassa reformaation vaikutuksista. Luostari nousi uuteen kukoistukseen 1900-luvun alussa. Kukoistus päättyi kuitenkin dramaattisesti vuonna 1939, kun Gestapo sulki luostarin. 73 munkkia vangittiin, karkotettiin tai toimitettiin keskitysleirille kuolemaan.

Sodan jälkeen osa munkeista palasi ja käynnisti luostarin toiminnan uudestaan. Perinteisen liköörinvalmistuksen ohella luostari päätti elvyttää myös oman oluenpanonsa, joka pääsi lopulta alkamaan helmikuussa 2012. Ensimmäiset oluet Gregorius ja Benno saivat nimensä luostarin aikaisempien tarmokkaiden apottien mukaan.

Sitten itse maisteluun! Pyhän Joosefin veljet osoittivat, ettei opintomatka Belgiaan ollut turha. Spencer on omaperäinen, hunajainen, päärynäinen, hiukan vehnäolutmainen, raikas kokonaisuus. Maistuu varmasti kaikkina vuodenaikoina – vaikka rukoushetken jälkeen.

Myös Enkelin huoneen veljet osaavat asiansa. Benno vivahtaa aluksi hiukan siideriin. Hunajan häivähdys taistelee omenaisen happamuuden kanssa. Kokonaissävel on kuitenkin tasapainossa, äänilaji ehkä altto. Maistelun kruunaa Gregorius, joka on aivan huippulaatua. Mallaskellarin ja happaman omenan tuoksu johdattaa täyteläiseen amontillado-sherryn aromiin, viimeiseksi maistuu jälkiuunipaistettu ruisleipä! Jälkimaussa tuntuvat vielä paahteisuus ja turpeinen savu. Kerrassaan mieleenpainuva ja monipuolinen kokonaisuus.

An Orcadian Overture

rkneysaaret Skotlannin pohjoispuolella ovat mainio matkakohde meille pohjoismaalaisille. Väki on varovaisen kohteliasta, melko lyhytkasvuista, tuultenpieksämää kansaa jotka puhuvat hiljaa ja vähän - jotkut heistä tuntuvat vieläkin hämmästelevän sähkövaloja ja polttomoottorikäyttöisiä ajoneuvoja. Suomalaisesta Orkneysaarten lippu näyttää jonkinlaiselta Ahvenanmaan lipun norjalaisversiolta.

Joka paikassa on lampaita ja kissoja. Lampaat syövät merituulten tuivertamaa heinää ja rannalle huuhtoutunutta levää; paikallisissa lammasruoissa onkin omaperäinen maku.

Paikka on täynnä historiaa viimeisen noin kahdeksan vuosituhannen ajalta. Ei ole varmuutta, mitä kansaa alkuperäisasukkaat ovat - heidän jälkeensä saarille tulivat ainakin piktit ja viikingit.

Osa paikallisesta infrastuktuurista on vanhahkoa - tosin se ei ole ollut pariin tuhanteen vuoteen käytössäkään.

Norjan (ja Tanskan) alaisuudesta saarten hallinta siirtyi myötäjäisinä Skotlannin kuninkaalle Jaakko III:lle 1468 hänen naidessaan Kristian I:n tyttären Margareetan. (Kristianilla ei ollut vaadittua myötäjäissummmaa kirstuissaan, joten päädyttiin tähän ns. impignoraatioon.) Paikallisten sanotaan aina välillä haluavan liittyä takaisin Norjaan; voi olla että Brexitin myötä näin taas käy.

Alkoholielinkeinorakenteeltaan Orkney on hieman erikoinen; siellä toimii kaksi viskitislaamoa ja yhtä monta panimoa. 

Molemmat tislaamot, Highland Park ja Scapa Distillery, ovat melko tunnettuja ja arvostettuja. Niistä edelliseen on mahdollista päästä tutustumiskäynnille; kannattaa ehdottomasti valita kiertokäynneistä kalliimpi vaihtoehto, siihen sisältyvä maistelu- ja historiaosuus on eräänlainen maallis-hengellinen kokemus.

Panimot ovat Orkney Brewery ja Swannay, joista jälkimmäisen antimiin tutustuttiin tällä kerralla -
hieman yllättäen löytyivät läheisen K-marketin hyvinvarustellusta oluthyllyltä.

American Hopped Pale Ale, (4,7%)
Hyvä humalointi, tasainen, kunnon olut; etiketissä pohjaan unohtunut ankkuri. Sitrus maistuu. Pieni vehnäinen makean häivähdys. Hyvinkin "tuoppoisaa" (0,568 litraa uppoaisi kevyesti.) Humalat: Citra, Nelson Sauvin, Simcoe.

Scapa Special (Flag Ship pale ale) (4,4 %) 

Tämä vaikuttaa perinteisemmältä. Brittiläiset humalat maistuvat, vaikuttaa enemmän lagerilta. Kyllä tässäkin humala maistuu, muttei sitruksinen. Etiketin kuvassa ilmeisesti meren syliin vajoava SMS Bayern - tässä muistellaan tapahtumaa, jossa saksalaiset upottivat Scapa Flowiin internoitavaksi määrätyn laivastonsa 21.6.1919. Humalat: Bobek, Willamette.

Island Hopping, session ale (3,9%)
Etiketissä eräänlainen 'orkneylainen juhannusmaisema'. Nimessä ontuvahko sanaleikki: 'Island Hopping' tarkoittaa yleensä turistien pomppimista saarelta toiselle . Uuden Seelannin humalaa (Nelson Sauvin). Vahva vaahto. Hento kukkaishunajan tuoksu takavasemmalta. Myös vehnää. Oma luonteikas makunsa tässäkin. Ei näin miedoksi uskoisi. Uuden Seelannin humalat muistuttavat hieman amerikkalaisia. Miedostakin on saatu maukasta, mallastus on ilmeisesti onnistunut. Tämä on erinomainen kesän helleolut - näin mietokin vielä. Keveys ja ilmavuus miellyttää.

Old Man of Hoy.

Joulumerkintöjä

Callistuksen joulupöytä oli oman keittiön jälkiruoka-jäätelösorbettia sekä itse valmistettuja joulumakkaroita lukuun ottamatta varsin perinteinen: kalaa, kinkkua, laatikoita ja hedelmäistä salaattia. Myös ruokajuomissa turvauduttiin hyväksi havaittuun perinteeseen.


Läpi aterian oli tarjolla Karjalan A-olutta (5,2%), konstailematonta, tuhtia peruslageria, joka tukee ja sävyttää pehmeästi niin kala- kuin liharuokia ja laatikoitakin. Vaihtoehtona kinkun kumppaniksi tarjottiin niin ikään perinteisesti Finlandia Sahtia (10,0%), tällä kertaa strong-versiota, koska miedompaa ei saatu. Jos kinkku on joulupöydän kunkku, niin sahti on sen itseoikeutettu kuningatar. Vahvempikin sahti kyllä toimi kinkun kaverina jopa muistikuvia paremmin. Mutta juoman pakkausta päiviteltiin tänäkin jouluna. Ymmärrämme, että valmistajalla on omat syynsä myydä tuote kertakäyttömuovipullossa. Mutta etiketistä lähetämme Sastamalaan terveiset. Tehkää jotain, sillä tämä luotaantyöntävä luomus on jo saattanut karkottaa vaikka kuinka monta potentiaalista asiakasta.

 

Jouluaterian digestiiviksi oli jo kesällä päätetty ottaa Hiisi-Panimon Iku-Turso (9,0 %). Tuo monipuolinen ja katkeransuloinen imperial stout helli mukavasti umpitäyteen ahdettuja vatsoja.

Joulusaunassa Callistus hemmotteli itseään kolmella varsin erilaisella olutnautinnolla. Humaloven suklainen milk stout Winter Moo (7,0%) kuuluu lajinsa parhaimmistoon: silkkiä ja samettia, sopivaa makeutta ja tukevuutta. Bryggerin Supernova (7,8 %) on aika ärtsy IPA, jota pehmentää raikas sitruunaisuus ja lempeä jälkimaku. Norjalainen jouluale Nøgne Ø:n Rød Jul on niin ikään tasapainoinen, ryhdikäs juoma, jossa tuntuu viikunan ja aprikoosin häivähdys.  Rød Jul oli kuitenkin lievä pettymys, sillä vanhasta kokemuksesta Nøgne Ø:ltä odotettiin vielä parempaa

Joulunajan uutuuksiin Alkossa kuuluu belgialainen Liefmans Glühkriek (6,5%). Ohjeen mukaan tämä hehkuolut nautitaan 70-asteiseksi lämmitettynä. Tiimi odottaa jännityksellä olutglögin maistelua!

PS.
Tammikuun pikkupakkasilla Liefmania sitten maisteltiinkin glögin tapaan kaffepannulla lämmitettynä. Hyvältä glögiltä se aluksi tuntuikin. Väri on ruskeanpunainen ja jo tuoksussa on kirsikkaa ja joulumausteita. Pian makunystyrät erottavat kyllä humalaa ja maltaisuuttakin. Makeus ja happamuus ovat mukavasti sopusoinnussa. Jäähtyessään juoma tulee selvästi oluemmaksi. Ei ollenkaan hassumpaa – ensi jouluna voisi yllättää jouluvieraat Liefman-glögillä!

Olutvuoden tähtiä

Vaikka oluenmaistelua oli harrastettu jo aiemminkin, aloitettiin maistelutiimimme varsinainen olutpäiväkirja marraskuun 22. päivänä 2008. Merkintä n:o 1 koski  Newcastle Brown Alea. Tämä brittiolut sai ehkä liiankin tylyn arvion: ”Tätä on maisteltu ennenkin. Mitätön maku, humalaa ei ole nähnytkään, väri peräisin siirapista. Kotoisin Junttilasta!”

Olutpäiväkirjan aloitusdateerauksen kunniaksi Callistuksen olutvuosi päätettiin aloittaa marraskuun lopusta – kirkkovuoden tapaan. Niinpä nyt päättynyt olutvuosi alkoi marraskuun 28. päivä 2015 maistelunumerolla 666. Raamatullista pedon lukua edustamaan löydettiin Hiisi-panimon double IPA Humulus Lupus ja sille kumppaniksi ranskalainen erikoisvahva lager La Biere du Demon. Molemmat petomaiset juomat lunastivat paikkansa vahvoina drinkkioluina ja herättivät vilkkaan keskustelun niin antiikin pirukuvauksista kuin ihmissusistakin.

Callistuksen olutvihko kertoo omaa kieltään sekä tarjolla olevan olutkirjon räjähdysmäisestä laajenemisesta että laadun kohentumisesta kuluneen kahdeksan vuoden aikana. Siihen on vaikuttanut sekä monipuolistunut maahantuonti että oma pienpanimobuumimme. Callistus on pyrkinyt maistelemaan erityisesti kotimaista uutuustuotantoa. Niinpä olutvuoden puolestatoista sadasta maistelumerkistä lähes puolet ovat olleet kotimaisia. Kun ennen muinoin uusi kotimainen olut oli uutinen, nykyisin ei uusien merkkien perässä pysymisestä ole toivoakaan.

Kotimaiset käsityöpanimot pitävät myös laadussa pintansa. Callistuksen kuluneena olutvuonna huippulaatuisiksi arvioimista 22 oluesta on kotimaisia peräti kymmenen. Erityismaininnan saa keskisuomalainen Hiisi-Panimo neljällä uutuudellaan (Humulus Lupus, Loviatar, Iku-Turso ja Ruis-Perkele). Huippujen listalle pääsevät myös Rekola (Paavin polku), Mallaskoski (Black IPA), Teerenpeli (Julma Juho), Beerhunters (Mufloni Imperial Stout), Bryggeri (Sofia) sekä Kallio Brewery (yhteistyössä italialaisen Birra Amiatan kanssa tehty erikoisolut Lura).

Virolaispanimoista vuoden top 22 -listalle ylsivät Öllenaut (Lumelausuja ja Wahtula) sekä Koch (Vana Eil Nipperkin). Huippulaatua edustavat myös tanskalaiset To Öl (Goliat), Amager (Batch 1000) ja Mickeller (Black Hole). Listalta löytyvät myös amerikkalaiset Great Divide (Yeti) ja Founders (Devil Dancer), uusi hollantilainen trappistipanimo De Kievit (Zundert) sekä japanilainen Kiuchi (Ancient Nipponia), joka kuuluikin olutvuoden viimeisiin maisteluihin.

Callistuksen huippulaatuisiksi arvioimia oluita näyttää yhdistävän melko korkea alkoholiprosentti. Se vain tuntuu olevan niin, että hyvä, tasapainoinen, monipuolinen ja vivahteikas olut vaatii tukevan rungon, jossa prosentit eivät kuitenkaan saa puskea läpi. Miedoimmatkin listalaiset ylittävät 6 prosentin rajan ja vahvimmat huitelevat kymmenen prosentin tienoilla. Lähes puolet tähtioluista on vahvoja stout-tyylin oluita. Myös IPAt ovat hyvin edustettuna, mikä kertoo maistelutiimin mieltymyksestä pontevaan humalointiin.

Mutta makumieltymykset vaihtelevat – tiimissäkin. Moni vuoden mittaan maisteltu makuisa olut jäi pois tältäkin listalta. Näin "ysiysipäivänä" suuntaamme kohti uusia makunautintoja itsenäisyyden juhlavuonna 2017. Tervetuloa mukaan!

Kaukoidän kierros

Maistelutiimin jäsenen J. Walkerin Kiinan matkakuvien myötä sukellamme tällä kertaa Kaukoidän olut- ja vähän muuhunkin kulttuuriin. J. Walkerin matka suuntautui Shenzheniin Hong Kongin pohjoispuolella ja sisämaassa sijaitsevaan Zhengzhouhun.

Shenzhen oli vielä seitsemänkymmentäluvulla rauhallinen kalastajayhteisö. Nyt siitä on kasvanut 11-miljoonainen megapolis ja Kiinan vaurain alue. Kaupunki on mm. elektroniikan "nyrkkipaja" jossa valmistetaan lähes kaikki markkinoilla olevat älypuhelimet. Kaupungin oma olutmerkki Kingway on hyvin edustettuna kaikkialla.

Shaolinin munkit ovat kuuluisia lukemattomista tarinoista ja he ylläpitävät vanhoja kiinalaisia kamppailuperinteitä, joista myös nykyään maailmalla suosittu ja olympialajiksikin noussut Taekwondo juontaa juurensa.

Shaolin-temppelin vieressä sijaitsee yksi Kiinan merkittävimmistä kulttuurin aarteista, Pagoda Forest. Alueella on kaikkiaan 248 apottien, "eminent monks" hautaa, joista vanhimmat aina Tang-dynastian aikakaudelta yli tuhannen vuoden takaa.

On kiinnostavaa, että oluen esi-isän eli meadin historia alkaa oikeastaan juuri nykyisen Kiinan alueelta yhdeksän vuosituhannen takaa. Olut oli myös muinaisten sumerilaisten ja egyptiläisten suosiossa. Olut itse asiassa hallitsi koko tunnetun maailman juomakulttuuria kunnes roomalaisten mieltymys viiniin sen syrjäytti. Olut muuttui barbaarien juomaksi. Niinpä muinaisen Rooman valtakunnan rajat Euroopassa voi vieläkin hahmottaa hallitsevan juomakulttuurin pohjalta.

Olut piti kuitenkin pintansa pohjoisessa Euroopassa. Eurooppalaiset siirtomaavalloittajat veivät sitten oluen uudestaan maailmalle. Kaukoidänkin nykyiset oluet ovat ennen muuta 1800-luvun kolonialismin perillisiä. Olut on toki sopeutunut paikallisiin makutottumuksiin kuten esimerkiksi riisin käyttöön mallastamisessa. Ympyrä on sulkeutunut, kun kaksi maailman eniten myytyä olutmerkkiä ovat tätä nykyä kiinalaiset Snow ja Tsingtao. Snow'n taustavoimiin kuuluu brittiläis-eteläafrikkalainen panimojätti SABMiller. Tsingtaon juuret ovat puolestaan Kiinan 1900-luvun alun saksalaisessa siirtolaisyhteisössä.

Paulaner-saksalaismerkin ravintolat edustavat todellista luksusta. Herkullinen ruokalista ja laatuoluet olivat tyyriitä jopa länsituristille, mutta tyhjiä asiakaspaikkoja ei näkynyt

Suomalaisissa marketeissa ja Alkossa Kaukoidän olutmerkit eivät ole näkyvästi esillä. Maistelukierroksemme esimerkeiksi poimittiin intialainen King Chakra (4,7 %), thaiolut Singha (5,0 %), tietysti kiinalainen Tsingtao (4,7 %) sekä Alkon uutuus, japanilaisen Kiuchi-panimon Ancient Nipponia (8,0%).

Aloittakaamme Japanista. Myös Nipponin saarille olut rantautui 1800-luvulla ja se onkin nykyisin maan suosituin alkoholijuoma. Suurimmat olutmerkit kuten Asahi, Sapporo ja Kirin ovat Suomessakin tuttuja ja edustavat saksalaistyyppisten vaaleiden lagerien valtavirtaa. Mutta kun maineikas sakenvalmistaja Kiuchi ryhtyi 1996 soveltamaan perinteisiä taitojaan oluenvalmistukseen, syntyi maailmalla palkintoja pokannut aleoluiden Nest Beer -sarja. Sen tuorein edustaja Ancient Nipponia on mielenkiintoinen drinkkiolut. Selvästi tunnistettava omaperäinen maku perustuu perinteisiin paikallisiin raaka-aineisiin, Kaneko Golden -maltaaseen ja Sorachi Ace -humalaan. Häivähdys viskin aromia, ehkä sahtiakin sekä hapan tuulahdus – joka ei kuitenkaan saa naamaa väärään – kruunaavat makunautinnon.

Vaikka Intia on antanut nimensä kokonaiselle oluttyylille, vahvasti humaloidut IPAt eivät ole Kaukoidän oluenkuluttajien suuressa suosiossa. Maisteluesimerkkimme Intiasta, Thaimaasta ja Kiinasta edustavatkin idän maissa tyypillistä miedohkon eurooppalaisen vaalean lagerin perinnettä –  itäiseen makuun sovitettuna. Pieni yrttinen puraisu antaa särmää näille lievän humaloinnin ja hennon makeuden leimaamille juomille.

Itämaiseen tyyliin ruoka asetellaan houkuttelevaksi kokonaisuudeksi!

Juomien makuun vaikuttaa tunnetusti mieliala, sää, kellonaika, paikan tunnelma, ympäristön äänet – siis ihan kaikki. King Chakra, Tsingtao ja Singha ovat nimenomaan kuuman ilmanalan oluita ja ne sopivat parhaiten maustettujen aasialaisherkkujen kyytipojaksi.

Jos emme pääse maistelureissulle aitoon ympäristöön, voimme tehdä nojatuolimatkan hyvässä seurassa. Ylikomisario Chen Cao Shanghaista tai ”mitä yksityisin etsivä” Vish Puri Delhistä rakastavat ruokaa ja omia kaupunkejaan, joissa vanhat rakennukset revitään pilvenpiirtäjien tieltä. Heidän seurassaan huumaannumme katukeittiöiden tuoksuista, pistäydymme muodikkaissa fine dining -ravintoloissa ja hämmästelemme maakuntien erikoisuuksia. Qiu Xialongin dekkareissa kurkistamme myös kiinalaiseen kokkaukseen minikokoisissa keittiönurkkauksissa. Tarquin Hall puolestaan vie meidät intialaiseen keittiöön ja tarjoaa joskus myös ruokien reseptit tarinan lopuksi. Vish Puri on muuten sitä mieltä, ettei chili voi koskaan olla liian tulista…

Päin pimeää

Pohjoisen pallonpuoliskon kansoilla on aina ollut juhlan paikka, kun Valo ja Pimeys alkavat taistella herruudesta. Nykyään juhlaa kutsutaan halloweeniksi. Tämä muinaisten kelttien perinne kävi ottamassa vauhtia Amerikasta, palasi takaisin urbanisoituneeseen Suomeenkin ja sekoittui omaan kekriimme sekä vainajien muistojuhlaan.

Callistuskin päätti juhlistaa tätä pakanallis-kristillis-kaupallista perinnettä asiaankuuluvalla aterialla – sekä tietysti sopivilla olutjuomilla. Aluksi lämmiteltiin nauttimalla kuumaa juuressosekeittoa: palsternakkaa, perunaa, selleriä ja porkkanaa maustettuna nokareella piparjuurituorejuustoa. Alkupalaksi maisteltiin savulohta salaattipedillä lisukkeenaan kirjolohen mätiä ja jokirapua.

Pääruoaksi oli vanha perinneruokalaji, uunissa yön yli haudutettu ylikypsä sianniska. Maailmalla kierrettyään tämä ruoka on palannut takaisin muodikkaana nyhtöpossuna. Sen kera syötiin perunamuusia, kantarellimuhennosta sekä paahdettua porkkanaa ja punajuurta. Tarjolla oli myös siemennäkkäriä. Tukeva ateria vaatii aina päätteksi pientä makeaa, tällä kertaa prahalaista artesaanisuklaata.

Olutvalinnoissa pysyttiin kotimaisilla linjoilla. Savulohen kumppaniksi valittiin Karjalan IV -olut (5,2 %). Tämä unohdettu ja väärinymmärretty olut on peräti mainio kalaruokien kaveri erilaisiin tilaisuuksiin ympäri vuoden, aina vapunpäivän sillivoileivästä jouluiseen kalapöytään. Karjalan IV on konstailematon perusolut, joka kestää niin savukalat kuin etikkaisemmatkin herkut. Vallan mainio ruokaolut, kun haluat palata perusasioihin ja nauttia sen enempää pohtimatta ruuan ja oluen yhdistämisen loputonta mysteeriä.

Nyhtöpossun kyytipoikana sai toimia Rekolan Munkintie (6,7 %). Munkintie on jo aiemmin ottanut paikkansa sekä Callistuksen pöydässä että sydämissä. Munkintien leveä suuntuntuma ja kuivahedelmäinen mausteinen makeus sopii sadonkorjuun maanläheisien makujen pariksi kuin tuoppi kouraan. Munkintie on hyvä ruokaolut, mutta minkään kepeän ruuan kyydittäjäksi siitä ei ole. Kotimaiset juurekset eri tavoin valmistettuina sopivat tälle oluelle kuten myös pitkään haudutettavat liharuuat.

Tumman suklaan kaveriksi sopi aivan erinomaisesti klassikko Koffin Porter (7,2 %). Tästä lienee turha sanoa enempää. Maut kietoutuvat toisiinsa kuin rakastavaiset, luoden täydellisen makujen harmonian aistien nautinnoksi.

Halloween-saunassa maisteluolut korvattiin muisteluoluella. Muisteluolut tarkoittaa joko olutta, jota tiimi haluaa kokeilla pitkän tauon jälkeen uudelleen tai joka osoittautuu vahingossa toiseen kertaan hankituksi. Nyt ei ollut kyseessä vahinko. Viisi vuotta sitten testattu trappistiolut Chimay Blue (9,0%) vastasi edelleen erinomaista muistikuvaansa: kevyen suklainen, pehmeän täyteläinen, hedelmäinen laatutrappisti.

Halloween-illan kruunasi pieni lasillinen tuliaisrommia. Barbados-saarella valmistettu Plantation (40%) on kullanruskea, lämpimänkypsä rommi. Sen pehmeän aromikkaan täyteläisyyden salaisuus on kaksoiskypsytys. Rommia on kypsytetty ensin bourbon-tynnyrissä ja sen jälkeen vielä konjakkitynnyrissä. Plantation kuuluu Alkon valikoimiin.