Kakolan kalpeet ja hilpeet

Turun Kakolanmäellä on pitkä ja värikäs historia. Kukkula tunnettiin jo keskiajalla Tallimäkenä, koskapa Turun linnan tallit sijaitsivat sen merenpuoleisilla rinteillä. Tallimäellä sijaitsi myös runsasvetinen pohjavesilähde, josta vettä johdettiin puusta rakennetulla Suomen ensimmäisellä vesijohdolla linnaan, erityisesti linnan pihapiirissä toimineen panimon tarpeisiin. Siellä valmistettiin maankuulua herrainolutta ja simaa, jotka maistuivat Kustaa Vaasallekin.

1600-luvulla mäen toiselle puolelle Aurajoen rantaan rakennettiin vaivaisten ja hourujen hospitaali pienine puukirkkoineen. Aluetta alettiin kutsua Kakolanmäeksi. Mäki oli kettujen hallitsemaa synkkää ja asumatonta louhikkoa aina vankila-aikaan 1800-luvun puoliväliin asti. Jyhkeät vankilalinnat on rakennettu mäestä louhitusta graniitista, kakoliitista.

Kun vangit 2000-luvun puolivälissä siirrettiin uusiin moderneihin vankilatiloihin Turun Saramäkeen, jäi koko Kakolanmäki mahtavine kulttuurihistoriallisesti arvokkaine rakennuksineen turkulaisten käyttöön. Mäelle on suunniteltu asuntoja, hotelleja, näkötorneja, ravintoloita ynnä muuta liiketoimintaa sekä uusia liikenneyhteyksiä aina funikulaaria myöten. Turkulaisten ikivanhaan tapaan tietysti riitaisasti.

Alueen suurin toimija on pääosin arvoasuntotuotantoa kaavaileva Kakola Yhtiöt Oy. Yhtiön omistava grynderi onkin kova luu, sillä hän pystyi sanojensa mukaan ”kiristystä ja uhkailua” käyttämällä saamaan jopa Museovirastonkin myöntymään suunnitelmiinsa. Pelottavaa.

Mutta grynderi ei ole ainoa Kakolasta bisnesmielessä kiinnostunut. Mm. Panimoravintola Koulu oli Reijo Mäen Vares-dekkarin innoittamana ryhtynyt valmistamaan pale alea Kakolan Kalpeen nimellä. Mutta myös itse Kakolanmäellä tapahtui. Entisessä vankilanjohtajan talossa alkoi toimia ravintola Kakolankruunu sekä Café Kakola, erikoisuuksinaan fiini Kakolan kakku ja myöhemmin riuskempi Kakolan Kakko. Muutama reipas olutharrastaja ryhtyi puolestaan suunnittelemaan alueelle uutta käsityöolutpanimoa nimellä Kakola Brewing Co.

Kakola Yhtiöitä pyörittävä kiinteistöliikemies arveli saaneensa yksinoikeuden Kakolan nimen käyttöön erilaisten tuotteiden markkinoinnissa ja ryhtyi riitelemään alueen muiden yrittäjien kanssa. Voi olla, ettei riitaa ole vielä lopullisesti ratkaistu, mutta ilmeisesti ahne grynderi on joutunut perääntymään. Niinpä herkullista Kakolan kakkua tarjoillaan kesäisessä Café Kakolassa. Kakolan Kalpee -tölkin (4,7%) saa puolestaan seudun hyvin varustetuista ruokakaupoista, Koulun ja Laitilan panimon yhteistuotantona. Tölkkiversio on miedompi kuin Koulusta saatava hanakalpee, mutta kunnon humalainen pale ale kuitenkin.

Ja mikä parasta ennakkoluulottomat olutharrastajat ovat onnistuneet käynnistämään panimonsa myymälöineen vankilan entisissä keittiötiloissa. Tuotannossa on ensi alkuun neljää tuotetta. Lippulaivana on india pale ale Riviera (6,5%), jota tosin toistaiseksi saa vain panimon omasta myymälästä. Nimensä Riviera on saanut veden täyttämästä montusta, joka syntyi vankien louhiessa kakoliittiä mäeltä. Montusta muodostui uima-allas, jossa vangit saattoivat kuumina kesäpäivinä virkistäytyä.

Kolme muuta tuotetta ovat Helles Lager Hurlum (4,5%), Pale Ale Riemu (5,0%) sekä Rasbery Sour Ale Vautsi (3,5%). Maistelussa kaikki kolme olutta yllättivät oikein positiivisesti. Alansa klassikoita kukin: ei mitään turhaa kikkailua, silti persoonattomuus ja vetisyys onnistuneesti vältetty. Mukavaa, että pienpanimo uskaltautui kokeilemaan perinteistä saksalaista lageria: Hurlum on miellyttävän maukas ja raikas – jännä leipäinen katkeruus maistuu pitkään. Riemukin on riemukkaan konstailematon ja helposti lähestyttävä perinteinen pale ale. Vadelma sour Vautsi onnistuu myös tasapainoilussaan: ei lainkaan esanssimaisuutta, vehnä pehmentää happamuuden tyylikkäästi. Janojuoma, joka sopisi jopa kesäiseksi tervetuliaismaljaksi. Prosenttiluokassaan ylivoimainen hapanolut!

Callistus iloitsee saadessaan lähinaapurikseen tällaisen vakavasti otettavan käsityöläispanimon ja toivottaa Kakola Brewingille menestystä ja pitkää kakkua Kakolassa!

Kanslerin pilsnerit

Åbo Akademi juhlistaa satavuotissynttäreitään juhlaoluella Chancellor’s Centennial Pils (7,0 %). Olut on valmistettu porilaisessa Beer Huntersin panimossa Akademin omien biokemistien ohjeiden mukaisesti. Kanslerin pilsneriä tarjoillaan juhlavuoden tapahtumissa ja tilaisuuksissa.  

Turussa käynnistyi melskeisten aikojen keskellä vuonna 1917 kaksi merkittävää ja keskenään kilpailevaa sivistyshanketta. Sekä suomenkielisen että ruotsinkielisen yksityisen yliopiston aikaansaamiseksi ryhdyttiin toden teolla keräämään varoja. Turun Suomalaisen Yliopistoseuran keräys huipentui yliopiston perustamiseen jo kolmen vuoden kuluttua. Mutta ruotsinkieliset olivat vielä ripeämpiä. Kun Stiftelsen för Åbo Akademi oli syntynyt kesällä 1917, kyettiin ruotsinkielinen yliopisto perustamaan Turkuun jo seuraavana vuonna.

Åbo Akademin toiminnan käynnistämiseksi tarvittava peruspääoma saatiin kokoon 35 varakkaan yksityishenkilön lahjoituksien turvin. Mukaan saatiin jo aiemminkin yleishyödyllisiä tarkoituksia tukeneita turkulaisia mesenaattisukuja kuten Rettigit, Dahlströmit ja Julinit sekä tietysti Amos Anderson, Turun seudulta kotoisin hänkin. Mutta Yliopiston tavoin myös Akademi joutui  sinnnittelemään niukin varoin. Se selvisi kuitenkin ilman valtion tukea aina 1950-luvun puoliväliin asti. Åbo Akademi valtiollistettiin vuonna 1981, reilua puolta vuosikymmentä myöhemmin kuin Turun yliopisto.

Yliopistot elivät omissa kielikuplissaan eikä niillä ollut vuosikymmeniin juurikaan keskinäistä yhteistyötä. Mutta etenkin 1980-luvulta alkaen yhteistyö on ollut erittäin tiivistä – erityisesti luonnontieteiden alalla.

Åbo Akademin kansainvälisesti tunnustetuimpiin tutkimusaloihin on maailman sivu kuulunut kemia. Siksi onkin fiksua, että Akademin omat biokemistit saivat tehtäväkseen juhlajuoman suunnittelun. Oluen reseptin on kehittänyt yliopiston biokemian professori Mark Johnson oppilaineen. Fiksua on myös, että syntymäpäiviä juhlistetaan juuri perinteisellä pohjoisella juhlajuomalla, oluella.

Mukavia makuodotuksia virittää juhlapullon kaunis etiketti, jossa tekstit sekä eri tieteenaloja kuvaavat vanhat symbolit on sommiteltu Akademin keltaiselle pohjalle. Avatun pullon hennossa tuoksussa tuntuu humalan henki. Maku on muheva, prosentit eivät todellakaan maistu läpi. Bonusta tulee myös käytetyistä perinteisistä eurooppalaisista humaloista, tsekkiläisestä Saazista ja saksalaisesta Perlestä. Syntyy vaikutelma ikään kuin "münchener-pilsener -hybridistä", joka harvinaisella tavalla yhdistää molempien parhaat puolet. Pitkä tukeva jälkimaku kruunaa tämän ”imperial pilsin”. Tasapainoinen, perinteitä kunnioittava, juhlajuomaksi oikein sopiva ja konstailematon olut kirvoitti eräältä maistelijalta monimielisen huokaisun: ”Jättelagom!” Ja koko tiimiltä onnittelut.

Jumala, tuoppi ja vasara

Tällä kertaa maistissa oli Humaloven Hammer of Sucellus(10,5 %). American Barley wine -tyyliä edustava moniviljaolut. Kyllä, itsessään jo melko harvinaiseen oluttyyliin on käytetty paitsi amerikkalaisia humalia niin myös ohran lisäksi ruismallasta sekä kaura- ja vehnähiutaleita.

Barley wine on ehkä hieman harhaanjohtavasta nimestään huolimatta olutta. Nimeä selittää tyylille ominainen melkoisen vahva alkoholiprosentti, joka vaihtelee karkeasti 9—13 % välillä. Tyypillisimmillään makukin muistuttaa vahvoista viineistä kuten sherrystä tai portviinistä. Korkeaa alkoholipitoisuutta ei kuitenkaan kannata pelätä, ainakaan maun puolesta. Tyylin ominaisia piirteitä ovat pehmeän pyöreät kuivahedelmäiset aromit, paksu suuntuntuma ja pitkä jälkimaku.


Sucelluksen vasara ei osu ohi. Ohukaisen vaahdon alta löytyy leveän maltaisena ja makean marjaisena nouseva tuoksahdus, ryyditettynä kevyesti mausteilla ja yrteillä. Väri on punertavan ruskea, maanläheinen ja samea. Ensimmäistä hörppäystä ei malta viivytellä liialla tuoksuttelulla. Alku on makeutta ja paksua suuntuntumaa, kuivattuja hedelmiä ja marjoja, siirappia. Heti perään intensiiviseen makeiden aromien leikittelyyn liittyy karvautta, hiven happamuutta tasoittaen miellyttävästi kokonaisuutta. Lämmetessään tämä olut vain paranee, mukaan tulee mausteisuutta ja ehkä hieman havuisia ja savuisiakin piirteitä.

Barley wine -tyylin kohdalla kannattaakin erityisesti muistaa tarjoilulämpötila. Kotioloissa tämä on helposti hallittavissa toisin kuin hanasta maistellessa. Tämän tyyppiset oluet ovat parhaimmillaan verrattain lämpimänä tarjoiltuna noin 13–17 asteisina. Callistus suosittelee maistelun aloitettavan matalammasta päästä nauttien vivahteiden muutoksesta oluen hiljalleen lämmetessä lasissa.

Sucellus (tai Sucellos) on kelttiläinen maanviljelykseen liittyvä jumala, joka adoptoitui
roomalaiseen kulttuuriin. Häntä palvottiin myös brittein saarilla. Sucellus kuvataan usein
keski-ikäisenä parrakkaana miehenä, jolla on suuri vasara toisessa kädessään ja juoma-astia
toisessa, joskus olallaan tynnyri. Nimen katsotaan tarkoittavan 'hyvää iskijää' -
gallialaisesta sanasta cellos (iskijä) johtuu latinaan percellere.

Imperiaalisia elämyksiä

Vietetään talvista saunailtaa takkatulen loimussa, ulkona paukkuu pakkanen. Mikä sopisikaan tunnelmaan paremmin kuin vahva musta portteri. Tai paremminkin kaksi: puolalainen Pinta Imperator Baltycki (9.1%) ja norjalainen imperial stout Austmann Mannus Blodøks (8,8%). Nämä imperiaalit vievät meidät elämysmatkalle ympäri Eurooppaa.

Aikaisemmat kokemukset puolalaisista oluista tekevät odotuksista varovaisia. Odotuksia nostaa se, että vuonna 2011 perustetun Browar Pintan tiedetään olevan Puolan käsityöläispanimoiden uuden aallon edelläkävijöitä. Sitä paitsi panimo toimii pienessä eteläisessä Zywiecin kaupungissa, joka keskiajalla kuului olutmaana tunnettuun Böömin kuningaskuntaan. Kaupunki on historiansa aikana kokenut kovia. Esimerkiksi vuonna 1656 toisessa Pohjan sodassa ruotsalaiset joukot hävittivät ja ryöstivät kaupungin kuningas Kaarle X Kustaan johdolla varsin perusteellisesti. Puolan kansalliskirjailija Henryk Sienkiewicz kuvasi hurjaa sotaa romaanissaan Vedenpaisumus. Zywiecissä toimii myös kaupungin nimeä kantava vanhempi panimo, mutta sen Heineken osti 1990-luvulla.

Austmann Bryggeri on myös uudehko käsityöläispanimo, Norjan kuudenneksi suurin sellainen. Se perustettiin vuonna 2013 Trondheimissä, josta näyttää olevan kehkeytymässä kelpo olutkaupunki. Mannus Blodøks on tosin kehitetty yhteistyössä tunnetun hollantilaisen käsityöläispanimon de Molenin kanssa. Saa nähdä, kuinka hyvin austmannilaiset pystyvät jatkossa säilyttämään käsityöläisperinteensä, sillä panimo liittoutui vuonna 2016 suurimman norjalaisomisteisen bulkkioluen valmistajan Hansa Borgin kanssa. Hansa Borg on jo aikaisemmin kaapannut grimstadilaisen laatupanimon Nøgne Ø:n osake-enemmistön. Onhan näissä fuusioissa se hyvä puoli, että markkinointi tehostuu. Ehkä juuri sen takia saamme niitä Alkonkin valikoimista. Mutta miksi kaikkien on aina pakko kasvaa?

Katariina Suuri ja pullon henki

Pinta-panimon laajaan tuotantoon kuuluu oluterikoisuuksia laidasta laitaan, jopa perinteisin suomalaisin menetelmin valmistettu sahti tuotemerkillä Happy End. Mutta Pinta tunnetaan erityisesti amerikkalaishumaloiden käyttäjänä. Niinpä Imperator Baltyckikin sisältää tyylikkään ja informatiivisen etikettinsä mukaan peräti kuutta amerikkalaishumalaa yli sadan IBUn voimalla. Tyylilaji on nimensä mukaisesti baltic porter, joka portterin perinteisestä määritelmästä poiketen on lager eikä ale. Asiantunteva blogistikollega Olutkoira on suomentanut tyylin osuvasti itämerenportteriksi. Oluttyylin juuret juontuvat vanhan keisarillisen Venäjän alueella jo 1700-luvulle ja Katariina Suuren mieltymykseen brittiporttereita kohtaan.

Imperatorin maku on sävykäs ja monipuolinen. Pannukahvin paahteisuus yhdistyy lääkemäiseen yrttisyyteen. Mieleen tulevat Gammel Dansk ja Underberg. Mutta kaiken läpi puskee humaloinnin karvaus. Kitalaen salpaavaa kitkeryyttä ei kuitenkaan ole, tasapaino säilyy tässä erinomaisessa drinkkioluessa mukavasti.

Kun norjalais-belgialaisen Mannuksen korkki avattiin, vaahto purkautui voimalla pullosta kuin muinainen lampun henki. Jälkeenpäin tuli tietoon erään toisen maistelutiimin päinvastainen kokemus: avattaessa kuului vain vaimea sihaus. Kyse voi tietysti olla tynnyrikypsennyksen ongelmista. Epäilemme kuitenkin, että panimo ei oikein hallitse omaa hiilihapotustekniikkaansa. Monivivahteista ja vahvaa makua se ei kuitenkaan haitannut. Mieleen tuli raakasuklaa ja Turun kasvitieteellisessä puutarhassa syksyn mainiolla tutustumiskierroksella maisteltu tuore kaakaopapu: ”kivankitkerä”. Myös jälkimaku on pitkä ja karvas. Juoman ei pitäisi myöskään ihan heti pilaantua, pullon parasta ennen -päiväys oli merkitty lokakuulle 2027!