Joulumerkintöjä

Callistuksen joulupöytä oli oman keittiön jälkiruoka-jäätelösorbettia sekä itse valmistettuja joulumakkaroita lukuun ottamatta varsin perinteinen: kalaa, kinkkua, laatikoita ja hedelmäistä salaattia. Myös ruokajuomissa turvauduttiin hyväksi havaittuun perinteeseen.


Läpi aterian oli tarjolla Karjalan A-olutta (5,2%), konstailematonta, tuhtia peruslageria, joka tukee ja sävyttää pehmeästi niin kala- kuin liharuokia ja laatikoitakin. Vaihtoehtona kinkun kumppaniksi tarjottiin niin ikään perinteisesti Finlandia Sahtia (10,0%), tällä kertaa strong-versiota, koska miedompaa ei saatu. Jos kinkku on joulupöydän kunkku, niin sahti on sen itseoikeutettu kuningatar. Vahvempikin sahti kyllä toimi kinkun kaverina jopa muistikuvia paremmin. Mutta juoman pakkausta päiviteltiin tänäkin jouluna. Ymmärrämme, että valmistajalla on omat syynsä myydä tuote kertakäyttömuovipullossa. Mutta etiketistä lähetämme Sastamalaan terveiset. Tehkää jotain, sillä tämä luotaantyöntävä luomus on jo saattanut karkottaa vaikka kuinka monta potentiaalista asiakasta.

 

Jouluaterian digestiiviksi oli jo kesällä päätetty ottaa Hiisi-Panimon Iku-Turso (9,0 %). Tuo monipuolinen ja katkeransuloinen imperial stout helli mukavasti umpitäyteen ahdettuja vatsoja.

Joulusaunassa Callistus hemmotteli itseään kolmella varsin erilaisella olutnautinnolla. Humaloven suklainen milk stout Winter Moo (7,0%) kuuluu lajinsa parhaimmistoon: silkkiä ja samettia, sopivaa makeutta ja tukevuutta. Bryggerin Supernova (7,8 %) on aika ärtsy IPA, jota pehmentää raikas sitruunaisuus ja lempeä jälkimaku. Norjalainen jouluale Nøgne Ø:n Rød Jul on niin ikään tasapainoinen, ryhdikäs juoma, jossa tuntuu viikunan ja aprikoosin häivähdys.  Rød Jul oli kuitenkin lievä pettymys, sillä vanhasta kokemuksesta Nøgne Ø:ltä odotettiin vielä parempaa

Joulunajan uutuuksiin Alkossa kuuluu belgialainen Liefmans Glühkriek (6,5%). Ohjeen mukaan tämä hehkuolut nautitaan 70-asteiseksi lämmitettynä. Tiimi odottaa jännityksellä olutglögin maistelua!

PS.
Tammikuun pikkupakkasilla Liefmania sitten maisteltiinkin glögin tapaan kaffepannulla lämmitettynä. Hyvältä glögiltä se aluksi tuntuikin. Väri on ruskeanpunainen ja jo tuoksussa on kirsikkaa ja joulumausteita. Pian makunystyrät erottavat kyllä humalaa ja maltaisuuttakin. Makeus ja happamuus ovat mukavasti sopusoinnussa. Jäähtyessään juoma tulee selvästi oluemmaksi. Ei ollenkaan hassumpaa – ensi jouluna voisi yllättää jouluvieraat Liefman-glögillä!

Olutvuoden tähtiä

Vaikka oluenmaistelua oli harrastettu jo aiemminkin, aloitettiin maistelutiimimme varsinainen olutpäiväkirja marraskuun 22. päivänä 2008. Merkintä n:o 1 koski  Newcastle Brown Alea. Tämä brittiolut sai ehkä liiankin tylyn arvion: ”Tätä on maisteltu ennenkin. Mitätön maku, humalaa ei ole nähnytkään, väri peräisin siirapista. Kotoisin Junttilasta!”

Olutpäiväkirjan aloitusdateerauksen kunniaksi Callistuksen olutvuosi päätettiin aloittaa marraskuun lopusta – kirkkovuoden tapaan. Niinpä nyt päättynyt olutvuosi alkoi marraskuun 28. päivä 2015 maistelunumerolla 666. Raamatullista pedon lukua edustamaan löydettiin Hiisi-panimon double IPA Humulus Lupus ja sille kumppaniksi ranskalainen erikoisvahva lager La Biere du Demon. Molemmat petomaiset juomat lunastivat paikkansa vahvoina drinkkioluina ja herättivät vilkkaan keskustelun niin antiikin pirukuvauksista kuin ihmissusistakin.

Callistuksen olutvihko kertoo omaa kieltään sekä tarjolla olevan olutkirjon räjähdysmäisestä laajenemisesta että laadun kohentumisesta kuluneen kahdeksan vuoden aikana. Siihen on vaikuttanut sekä monipuolistunut maahantuonti että oma pienpanimobuumimme. Callistus on pyrkinyt maistelemaan erityisesti kotimaista uutuustuotantoa. Niinpä olutvuoden puolestatoista sadasta maistelumerkistä lähes puolet ovat olleet kotimaisia. Kun ennen muinoin uusi kotimainen olut oli uutinen, nykyisin ei uusien merkkien perässä pysymisestä ole toivoakaan.

Kotimaiset käsityöpanimot pitävät myös laadussa pintansa. Callistuksen kuluneena olutvuonna huippulaatuisiksi arvioimista 22 oluesta on kotimaisia peräti kymmenen. Erityismaininnan saa keskisuomalainen Hiisi-Panimo neljällä uutuudellaan (Humulus Lupus, Loviatar, Iku-Turso ja Ruis-Perkele). Huippujen listalle pääsevät myös Rekola (Paavin polku), Mallaskoski (Black IPA), Teerenpeli (Julma Juho), Beerhunters (Mufloni Imperial Stout), Bryggeri (Sofia) sekä Kallio Brewery (yhteistyössä italialaisen Birra Amiatan kanssa tehty erikoisolut Lura).

Virolaispanimoista vuoden top 22 -listalle ylsivät Öllenaut (Lumelausuja ja Wahtula) sekä Koch (Vana Eil Nipperkin). Huippulaatua edustavat myös tanskalaiset To Öl (Goliat), Amager (Batch 1000) ja Mickeller (Black Hole). Listalta löytyvät myös amerikkalaiset Great Divide (Yeti) ja Founders (Devil Dancer), uusi hollantilainen trappistipanimo De Kievit (Zundert) sekä japanilainen Kiuchi (Ancient Nipponia), joka kuuluikin olutvuoden viimeisiin maisteluihin.

Callistuksen huippulaatuisiksi arvioimia oluita näyttää yhdistävän melko korkea alkoholiprosentti. Se vain tuntuu olevan niin, että hyvä, tasapainoinen, monipuolinen ja vivahteikas olut vaatii tukevan rungon, jossa prosentit eivät kuitenkaan saa puskea läpi. Miedoimmatkin listalaiset ylittävät 6 prosentin rajan ja vahvimmat huitelevat kymmenen prosentin tienoilla. Lähes puolet tähtioluista on vahvoja stout-tyylin oluita. Myös IPAt ovat hyvin edustettuna, mikä kertoo maistelutiimin mieltymyksestä pontevaan humalointiin.

Mutta makumieltymykset vaihtelevat – tiimissäkin. Moni vuoden mittaan maisteltu makuisa olut jäi pois tältäkin listalta. Näin "ysiysipäivänä" suuntaamme kohti uusia makunautintoja itsenäisyyden juhlavuonna 2017. Tervetuloa mukaan!

Kaukoidän kierros

Maistelutiimin jäsenen J. Walkerin Kiinan matkakuvien myötä sukellamme tällä kertaa Kaukoidän olut- ja vähän muuhunkin kulttuuriin. J. Walkerin matka suuntautui Shenzheniin Hong Kongin pohjoispuolella ja sisämaassa sijaitsevaan Zhengzhouhun.

Shenzhen oli vielä seitsemänkymmentäluvulla rauhallinen kalastajayhteisö. Nyt siitä on kasvanut 11-miljoonainen megapolis ja Kiinan vaurain alue. Kaupunki on mm. elektroniikan "nyrkkipaja" jossa valmistetaan lähes kaikki markkinoilla olevat älypuhelimet. Kaupungin oma olutmerkki Kingway on hyvin edustettuna kaikkialla.

Shaolinin munkit ovat kuuluisia lukemattomista tarinoista ja he ylläpitävät vanhoja kiinalaisia kamppailuperinteitä, joista myös nykyään maailmalla suosittu ja olympialajiksikin noussut Taekwondo juontaa juurensa.

Shaolin-temppelin vieressä sijaitsee yksi Kiinan merkittävimmistä kulttuurin aarteista, Pagoda Forest. Alueella on kaikkiaan 248 apottien, "eminent monks" hautaa, joista vanhimmat aina Tang-dynastian aikakaudelta yli tuhannen vuoden takaa.

On kiinnostavaa, että oluen esi-isän eli meadin historia alkaa oikeastaan juuri nykyisen Kiinan alueelta yhdeksän vuosituhannen takaa. Olut oli myös muinaisten sumerilaisten ja egyptiläisten suosiossa. Olut itse asiassa hallitsi koko tunnetun maailman juomakulttuuria kunnes roomalaisten mieltymys viiniin sen syrjäytti. Olut muuttui barbaarien juomaksi. Niinpä muinaisen Rooman valtakunnan rajat Euroopassa voi vieläkin hahmottaa hallitsevan juomakulttuurin pohjalta.

Olut piti kuitenkin pintansa pohjoisessa Euroopassa. Eurooppalaiset siirtomaavalloittajat veivät sitten oluen uudestaan maailmalle. Kaukoidänkin nykyiset oluet ovat ennen muuta 1800-luvun kolonialismin perillisiä. Olut on toki sopeutunut paikallisiin makutottumuksiin kuten esimerkiksi riisin käyttöön mallastamisessa. Ympyrä on sulkeutunut, kun kaksi maailman eniten myytyä olutmerkkiä ovat tätä nykyä kiinalaiset Snow ja Tsingtao. Snow'n taustavoimiin kuuluu brittiläis-eteläafrikkalainen panimojätti SABMiller. Tsingtaon juuret ovat puolestaan Kiinan 1900-luvun alun saksalaisessa siirtolaisyhteisössä.

Paulaner-saksalaismerkin ravintolat edustavat todellista luksusta. Herkullinen ruokalista ja laatuoluet olivat tyyriitä jopa länsituristille, mutta tyhjiä asiakaspaikkoja ei näkynyt

Suomalaisissa marketeissa ja Alkossa Kaukoidän olutmerkit eivät ole näkyvästi esillä. Maistelukierroksemme esimerkeiksi poimittiin intialainen King Chakra (4,7 %), thaiolut Singha (5,0 %), tietysti kiinalainen Tsingtao (4,7 %) sekä Alkon uutuus, japanilaisen Kiuchi-panimon Ancient Nipponia (8,0%).

Aloittakaamme Japanista. Myös Nipponin saarille olut rantautui 1800-luvulla ja se onkin nykyisin maan suosituin alkoholijuoma. Suurimmat olutmerkit kuten Asahi, Sapporo ja Kirin ovat Suomessakin tuttuja ja edustavat saksalaistyyppisten vaaleiden lagerien valtavirtaa. Mutta kun maineikas sakenvalmistaja Kiuchi ryhtyi 1996 soveltamaan perinteisiä taitojaan oluenvalmistukseen, syntyi maailmalla palkintoja pokannut aleoluiden Nest Beer -sarja. Sen tuorein edustaja Ancient Nipponia on mielenkiintoinen drinkkiolut. Selvästi tunnistettava omaperäinen maku perustuu perinteisiin paikallisiin raaka-aineisiin, Kaneko Golden -maltaaseen ja Sorachi Ace -humalaan. Häivähdys viskin aromia, ehkä sahtiakin sekä hapan tuulahdus – joka ei kuitenkaan saa naamaa väärään – kruunaavat makunautinnon.

Vaikka Intia on antanut nimensä kokonaiselle oluttyylille, vahvasti humaloidut IPAt eivät ole Kaukoidän oluenkuluttajien suuressa suosiossa. Maisteluesimerkkimme Intiasta, Thaimaasta ja Kiinasta edustavatkin idän maissa tyypillistä miedohkon eurooppalaisen vaalean lagerin perinnettä –  itäiseen makuun sovitettuna. Pieni yrttinen puraisu antaa särmää näille lievän humaloinnin ja hennon makeuden leimaamille juomille.

Itämaiseen tyyliin ruoka asetellaan houkuttelevaksi kokonaisuudeksi!

Juomien makuun vaikuttaa tunnetusti mieliala, sää, kellonaika, paikan tunnelma, ympäristön äänet – siis ihan kaikki. King Chakra, Tsingtao ja Singha ovat nimenomaan kuuman ilmanalan oluita ja ne sopivat parhaiten maustettujen aasialaisherkkujen kyytipojaksi.

Jos emme pääse maistelureissulle aitoon ympäristöön, voimme tehdä nojatuolimatkan hyvässä seurassa. Ylikomisario Chen Cao Shanghaista tai ”mitä yksityisin etsivä” Vish Puri Delhistä rakastavat ruokaa ja omia kaupunkejaan, joissa vanhat rakennukset revitään pilvenpiirtäjien tieltä. Heidän seurassaan huumaannumme katukeittiöiden tuoksuista, pistäydymme muodikkaissa fine dining -ravintoloissa ja hämmästelemme maakuntien erikoisuuksia. Qiu Xialongin dekkareissa kurkistamme myös kiinalaiseen kokkaukseen minikokoisissa keittiönurkkauksissa. Tarquin Hall puolestaan vie meidät intialaiseen keittiöön ja tarjoaa joskus myös ruokien reseptit tarinan lopuksi. Vish Puri on muuten sitä mieltä, ettei chili voi koskaan olla liian tulista…

Päin pimeää

Pohjoisen pallonpuoliskon kansoilla on aina ollut juhlan paikka, kun Valo ja Pimeys alkavat taistella herruudesta. Nykyään juhlaa kutsutaan halloweeniksi. Tämä muinaisten kelttien perinne kävi ottamassa vauhtia Amerikasta, palasi takaisin urbanisoituneeseen Suomeenkin ja sekoittui omaan kekriimme sekä vainajien muistojuhlaan.

Callistuskin päätti juhlistaa tätä pakanallis-kristillis-kaupallista perinnettä asiaankuuluvalla aterialla – sekä tietysti sopivilla olutjuomilla. Aluksi lämmiteltiin nauttimalla kuumaa juuressosekeittoa: palsternakkaa, perunaa, selleriä ja porkkanaa maustettuna nokareella piparjuurituorejuustoa. Alkupalaksi maisteltiin savulohta salaattipedillä lisukkeenaan kirjolohen mätiä ja jokirapua.

Pääruoaksi oli vanha perinneruokalaji, uunissa yön yli haudutettu ylikypsä sianniska. Maailmalla kierrettyään tämä ruoka on palannut takaisin muodikkaana nyhtöpossuna. Sen kera syötiin perunamuusia, kantarellimuhennosta sekä paahdettua porkkanaa ja punajuurta. Tarjolla oli myös siemennäkkäriä. Tukeva ateria vaatii aina päätteksi pientä makeaa, tällä kertaa prahalaista artesaanisuklaata.

Olutvalinnoissa pysyttiin kotimaisilla linjoilla. Savulohen kumppaniksi valittiin Karjalan IV -olut (5,2 %). Tämä unohdettu ja väärinymmärretty olut on peräti mainio kalaruokien kaveri erilaisiin tilaisuuksiin ympäri vuoden, aina vapunpäivän sillivoileivästä jouluiseen kalapöytään. Karjalan IV on konstailematon perusolut, joka kestää niin savukalat kuin etikkaisemmatkin herkut. Vallan mainio ruokaolut, kun haluat palata perusasioihin ja nauttia sen enempää pohtimatta ruuan ja oluen yhdistämisen loputonta mysteeriä.

Nyhtöpossun kyytipoikana sai toimia Rekolan Munkintie (6,7 %). Munkintie on jo aiemmin ottanut paikkansa sekä Callistuksen pöydässä että sydämissä. Munkintien leveä suuntuntuma ja kuivahedelmäinen mausteinen makeus sopii sadonkorjuun maanläheisien makujen pariksi kuin tuoppi kouraan. Munkintie on hyvä ruokaolut, mutta minkään kepeän ruuan kyydittäjäksi siitä ei ole. Kotimaiset juurekset eri tavoin valmistettuina sopivat tälle oluelle kuten myös pitkään haudutettavat liharuuat.

Tumman suklaan kaveriksi sopi aivan erinomaisesti klassikko Koffin Porter (7,2 %). Tästä lienee turha sanoa enempää. Maut kietoutuvat toisiinsa kuin rakastavaiset, luoden täydellisen makujen harmonian aistien nautinnoksi.

Halloween-saunassa maisteluolut korvattiin muisteluoluella. Muisteluolut tarkoittaa joko olutta, jota tiimi haluaa kokeilla pitkän tauon jälkeen uudelleen tai joka osoittautuu vahingossa toiseen kertaan hankituksi. Nyt ei ollut kyseessä vahinko. Viisi vuotta sitten testattu trappistiolut Chimay Blue (9,0%) vastasi edelleen erinomaista muistikuvaansa: kevyen suklainen, pehmeän täyteläinen, hedelmäinen laatutrappisti.

Halloween-illan kruunasi pieni lasillinen tuliaisrommia. Barbados-saarella valmistettu Plantation (40%) on kullanruskea, lämpimänkypsä rommi. Sen pehmeän aromikkaan täyteläisyyden salaisuus on kaksoiskypsytys. Rommia on kypsytetty ensin bourbon-tynnyrissä ja sen jälkeen vielä konjakkitynnyrissä. Plantation kuuluu Alkon valikoimiin.

Paaveja ja perkeleitä

Historiasta tunnetaan kolme Callistus-nimen ottanutta paavia. Näitä maistelutiimimme nimikkopaaveja ei muisteta suurista saavutuksista. Viimeisin heistä hallitsi 1400-luvun puolivälissä ja yritti turhaan saada aikaan suurta ristiretkeä ottomaaneja vastaan, jotka olivat juuri valloittaneet kristikunnan toisen pääkaupungin Konstantinopolin.

Rekolan panimon vaaleahko belgityylinen trippeli Paavin polku (9,0 %) on siten luonteva valinta Callistuksen maisteltavaksi. Edeltäjänsä Munkintie osoittautui jo kelpo aleolueksi, mutta Paavin polku pistää vielä paremmaksi. Maltillisesta humaloinnista (IBU 35) huolimatta juomaa hallitsee  paahteenkarvaus ja myönteisessä mielessä hiukan siiderimäinen hapokkuus, silti se on raikas kokonaisuus. Jälkimaussa tuntuu aavistus karamellin makeutta. Ainekset ovat hyvin tasapainossa eivätkä prosentit todellakaan puske läpi. Tämä Paavin polku olisi taatusti maistunut oluenystävä Martin Lutherillekin, vallankin kun juuri nyt sattuu olemaan vielä reformaation 500-juhlavuoden aloituspäivä. Sen kunniaksi nykyinen paavi Franciscus on hyvän tahdon vierailulla protestanttisessa Ruotsissa. Valitettavasti paavin polku ei tällä kertaa vienyt Turkuun asti, jossa hänen edeltäjänsä vieraili vuonna 1989.

Maistelua tasapainotettiin ekumeenisessa hengessä. Toista maisteluolutta voi nimittäin kutsua ”luterilais-katolisen yhteistyön” tulokseksi. Suomalaisen Humalove Brewingin ja puolalaisen Browar Wasoszin vahva ruskeanmusta stout Puola/Polska (8,5%) on ennakkoluuloton yritys rakentaa kokonaisuus mitä erilaisimmista aineksista. Raaka-aineluetteloon kuuluvat pilsen-, münich-, pale rye-, cara 10-, cara 150-, special b- ja suklaamaltaat sekä paahdetut ohrat. Humalina herkules ja citra, lisäksi mausteina puolukka ja kahvipavut. Kaiken lisäksi kypsytyksessä on käytetty sherrytynnyrin tammilastuja. Suorastaan taivaan ihme on, että homma todella onnistuu. Kuten stoutille kuuluukin, hallitseva piirre on paahteisuus, mutta varsin mukavasti maussa häivähtelevät puolukan happamuus, kahvin ja suklaan aromit ja humalan karvaus.

Jottei totuus unohtuisi, oli kolmanneksi maisteluolueksi valittu Hiisi-Panimon IPA-uutuus Ruis-Perkele (8,5%). Kerettiläistuomion uhallakin raati nostaa Perkeleen parhaaksi näistä kolmesta erinomaisesta aleoluesta. Maukasta, mehukasta, vahvasti humaloitua ja kaikin puolin ronskia IPAa ei ehkä voi suositella olutmaistelua aloittelevalle, se saattaisi olla liian tyrmäävä. Callistuksen mielestä tässä on kuitenkin haettu jotain oikein erikoista ja onnistuttu siinä. Vaikutelmaa täydentää vielä hurja etiketti ja kekseliäs teksti. Etiketissä olutta suositellaan voimakkaiden juustojen kumppaniksi. Nyt Perkelettä maisteltiin pitkään kypsytetyn Reypenaer V.S.O.P. -goudajuuston kanssa. Toimii erinomaisesti.

Praha – ikuinen olutkaupunki

Tšekin Tasavallan asukkaat väittävät olevansa maailman eniten olutta juova kansa – osittain siksi, että naisetkin ovat aina arvostaneet mallasjuomia. Oluenpanolla on Tšekeissä ikivanha historia. Se juontaa juurensa luostareista, kuten muuallakin Euroopassa. Vanhin kirjallinen merkintä panimotoiminnasta on vuodelta 993 Prahan Brevnovin Benediktiiniluostarista.

Prahassa järjestetään maistelukierroksia matkailijoille. Kannattaa valita sellainen, jossa pääsee kokeilemaan pienpanimo-oluita.

Prazsky Most u Valsu on yksi turistikierroksen prahalainen pienpanimoravintola. Sen maukasta kuohuvan tummaa nimikko-olutta valmistetaan ja maistellaan ravintolan kellarissa.

Todellinen oluenystävä arvostaa myös perinteisiä oluttupia, joiden elämää eivät häiritse muotivirtaukset eivätkä sisustussuunnittelijat. Näissä paikallisten asukkaiden ja kanta-asiakkaiden olohuoneissa oluttarjonta on melko suppeaa, mutta ruokalista yllättää runsaudellaan. Puheensorina saattaa vaimentua matkailijan astuessa sisään. Tilaa oluesi äläkä tee itsestäsi numeroa, niin hetken päästä leppoisa tunnelma on entisellään.

Pyövelin luona vanhassa keskustassa

Yllättävää kyllä, perinteisiä oluttupia löytyy jopa vanhan kaupungin keskustan tuntumasta pieniltä sivukaduilta. Tällainen on esimerkiksi ikivanha U Kata (”Pyövelin luona”). Keskiajalla oli pyövelille seinän takana oma tila, johon olut ja ruoka tarjoiltiin luukusta. Vaikka pyöveli oli tarpeellinen ja arvostettu ammattimies, ei hänen kanssaan sopinut seurustella. Sekä luukku että kirveet ovat edelleen nähtävillä.

Kun poikkeaa syrjään turistireiteiltä, perinteitä noudattavan uudemman oluttuvan voi löytää lähes joka korttelista. Yksi tällainen on U Pivoje. Alle kymmenen pöytää, tarjolla suodatettua ja suodattamatonta Pilsner Urquellia. Pitkällä ruokalistalla isoja ja pieniä annoksia perinteistä pubiruokaa, kuten sianlihaa, kanaa, makkaraa ja perunaräiskäleitä. Seinällä kaksi julistetta. Toisessa kerrotaan, että suodattamatonta Urquellia on valmistettu 174 vuotta ja että tuoppi maksaa 41 korunaa eli noin 1,60 euroa. Toisessa toivotaan, että lounasaikaan ei tupakoitaisi. Yleisesti ottaen tupakanpoltto on oluttuvissa ja kahviloissa vähenemään päin.

Sankarillinen perusprahalaisen olohuone

Olut on tšekin kielellä ”pivo”. Siitä päättelin, että pubin nimi tarkoittaa ”oluiden luona”. Ei se kuitenkaan niin mennyt. Nimi on yhdistelmä sanasta ”pivo” ja sankarista nimeltä Bivoj.Tarina kertoo, että 700-luvulla villipedot terrorisoivat kaupungin asukkaita. Erityisen ilkeä oli jättikokoinen villisika, joka hyökkäsi metsästäjien kimppuun ja tappoi heidän koiriaan. Nuori Bivoj oli rakastunut hallitsijattaren sisareen. Sankariteko oli tarpeen, jotta prinsessa huomaisi hänet. Niinpä Bivoj päätti kukistaa villikarjun. Kun karju hyökkäsi, Bivoj tyrmäsi sen, nosti hartioilleen ja palasi kaupunkiin. Kun hurja peto tuli tajuihinsa, Bivoj tappoi sen rehellisessä taistelussa prinsessan silmien alla ja kansanjoukkojen hurratessa. Voiton kunniaksi juhlittiin. Ja juotiin runsaasti olutta.  Kun siitä oli toivuttu, vietettiin sankarin ja prinsessan häät. Oluttuvassa tätä tarinaa muistellaan vain nauttimalla olutta. Ei se näy pubikrääsänä seinillä.


  


  

Trappisti ei petä

Benediktiinien sääntökuntaan kuuluvissa trappistiluostareissa munkkien valvonnassa pannut oluet ovat maailman sivu kuuluneet luostarioluiden aateliin.

Merkkisuojattuja trappistipanimoita oli pitkään vain seitsemän – kuusi Belgiassa ja yksi Hollannissa. Nyttemmin luku on lisääntynyt yhteentoista. Oman trappistipanimonsa ovat saaneet myös Itävalta, Ranska, Italia ja jopa USA.

Yksi uusista trappistipanimoista on hollantilainen De Kievit, jonka Zundert -oluen (8,0 %) Alko on ottanut ansiokkaasti valikoimaansa. Panimo toimii Zundertissa Maria Toevlucht -luostarin yhteydessä. Toevlucht tarkoittaa "turvapaikkaa", jollaiseksi luostarin aikanaan perustivat Alankomaihin Ranskasta karkoitetut trappistimunkit.

Merkkipanimoiden lukumäärän lisäys ei näytä löysentäneen laatukriteereitä, sillä Zundert osoittautuu kelpo trappistiksi aina tyylikkäästä violettisävyisestä etiketistä alkaen. Punaruskeaa juomaa kuorruttaa pitkään kestävä tuuhea kermainen vaahto. Aluksi jää kielen päälle pieni hiilihapon terävyys, sitten makea häivähdys kuin Pyhä Henkäys ja lopuksi iskee tukeva tammitynnyrin aromi ja humala.  Mausteet tuntee, mutta niitä ei varsinaisesti erota: rusina, kuivattu taateli, muskotti? Kerrassaan maukas, vivahteikas trappisti.

Metsän poika tahdon olla

Metsästyskauden kunniaksi Alko tarjoaa kahta tanskalaista jahtiolutta. Svaneken musta lager Skøre Elg (5,7 %) on jo tuttua juomaa, Grauballe Bryggerin lähinnä tummaa bock-tyyliä edustava Jagtøl (5,6 %) on sen sijaan uusi tuttavuus. 

Callistus ei tosin käynyt metsällä, tällä kertaa ei edes sienessä. Vaan haitanneeko tuo, sillä koko oluiden jahtisesonki taitaa olla hiukan keinotekoinen: Otetaan sopivan vahva tumma lager ja sorvataan etikettiin hirvenpäätä. Voilá, tuloksena on oiva ”jahtiolut”.

Eipä silti, sekä Skøre Elgin (suomeksi ”hullu hirvi”) että Jagtølin etiketit ovat oikein tyylikkäät ja tuovat mieleen kuulaan syksyisen metsän mättäineen. Makukaan ei tuota pettymystä. Molempien tuoksussa on kahvia ja salmiakkia. Paahteisuus ja karvaus muodostavat makuisan ja raikkaan kokonaisuuden. Jagtølissä hapan häivähdys tasapainottaa aluksi tuntuvaa pientä makeutta. Skøre Elg saa kiitosta vahvasta ja pehmeästä vaahdosta. Jagtølissä vaahto on puolestaan poikkeuksellisen ohut.

Molemmat oluet kelpaavat janon sammuttajiksi ja toki myös riistaruokien, vaikkapa mausteisen hirvisopan kaveriksi. Ja maistuisivat varmaan Jukolan seitsemälle veljeksellekin kiivaan karhujahdin päätteeksi Teerimäen harjanteella, vaikka veljesten oma juoma lieneekin ollut enemmän sahti- kuin jahtiolut.

Kotimaisin voimin

Rekolan panimo ja Hiisi-Panimo ovat tehneet rohkeasti yhteistyötä belgialaistyyppisen maustetun alen valmistamiseksi. Vaikka olut on pakattu Rekolan pulloon, yhteistyötä on ilmeisesti tehty suunnittelusta lähtien. Oluen nimeksikin on annettu Kaksi kotia. Alaotsikko Ruusuhippi viittaa ruusunmarjaan – ja ehkä nokkelasti myös trendikkyyteen.

Ruusuhippi (6,3 %) lähenee sour-oluttyyppiä, joskaan ei ole aivan happamimmasta päästä. Ruusunmarjakin kyllä sekä tuoksuu että (lievemmin) maistuu. Juoma voisi sopia jonkin eksoottisen risoton kumppaniksi, miksei juustopöytäänkin. Yritys on hyvä, mutta ei sentään loistoluokkaa.

Teerenpelin Jörö-Jukka (6,5%) on kotimainen vanhan kuparin värinen bock, joka kaadettaessa vaahtoaa kuin pesuaineet ennen OMOa.  Hallitseva piirre on vahva, melkein rukiinen maltaisuus, johon paahto tuo lakritsisen ja hiukan sahtimaisen vivahteen. Mutkaton vanhanaikaisen pitopöydän olut. Sopii myös tummuvaan ja viilenevään syysiltaan kuten Ruusuhippikin.

Jörö-Jukka on etiketin mukaan valmistettu ”kotimaisista raaka-aineista”. Koskeneeko myös humalaa? Teerenpelin sivuilta selviää että humala on Perle. Ainakin Viherlassila mainostaa Perleä Suomessa viihtyväksi lajikkeeksi. Callistus aplodeeraa kokeilulle!

Sei fertig, Oktoberfest kommt!

Münchenissä aina syys-lokakuun vaihteessa järjestettävää Oktoberfestiä pidetään maailman suurimpana kansanjuhlana. Kaksiviikkoisen festivaalin aikana Theresienwiesen kentällä kumotaan kurkkuihin noin kahdeksan miljoonaa litraa ohranestettä, syödään bratwurstia, eisbeinia ja hapankaalia, pidetään hauskaa, lauletaan ja kuunnellaan nahkahousuorkesterien musisointia.

Ensimmäinen Oktoberfest järjestettiin juhlistamaan Baijerin kruununprinssi Ludvigin häitä morsiamensa Theresen kanssa jo vuonna 1810. Juhlaperinne on sittemmin levinnyt ympäri maailman. Ajankohdaltaan se yhdistyy sadonkorjuujuhliin sekä metsästyskauden avaukseen – Suomessa myös vanhaan kekriperinteeseen.

Suomalaiset panimotkin ovat intoutuneet tekemään Oktoberfestin nimikko-oluita. Callistus jätti tällä kertaa perinteiset Spatenit, Paulanerit ja Hacker-Pschorrit väliin ja maisteli kahta kotimaista ja yhtä tanskalais-belgialaista Oktoberfest-olutta. Oktoberfest-oluet eivät yleensä ole hirmu vahvoja – niitähän pitää pystyä nauttimaan litratolkulla. Esimerkkeinä olivat Stadin Panimon Städtchen Oktoberfest Märzen (5,3 %), Mallaskosken Oktoberrauch (5,5 %) sekä Mikkellerin Oktober Pretzel (5,8 %).

Kun lasiin kaadettiin teenväristä tanskalais-belgialaista Pretzeliä, annos näytti isokuplaisine ja tosi vahvoine vaahtoineen aivan jäätelösoodalta. Tuoksussa ja maussa on sopivasti raikasta happamuutta, jota täydentää pieni makea vivahde. Se on peräisin suolaisesta Pretzel-leivonnaisesta,  joka nostaa esiin makean vivahteen. Tästä leivonnaisesta juoma on saanut nimensä. Mieleenjäävä kokonaisuus.

Kotimaisista Oktober-oluista kauniin punertava Städtchen oli lievä pettymys. Raikas janojuoma, mutta jää jotenkin hiukan ohueksi, vaikka lämmetessään kyllä täytelöityy. Sen sijaan Mallaskosken Oktoberrauch onnistuu hyvin. Savu maistuu selkeästi, mutta silti lempeästi. Paahteen karvaus ja tuoreen lakritsin makeus yhdistyvät täyteläiseen runkoon. Voisi olla mainio sadonkorjuupöydän ruokaolut: uunijuureksia (vaikka palsternakkaa) ja jotain nyhtöjuttuja kumppaniksi.

Cross-national experiments

Maistelussa tällä kertaa ahvenanmaalaisen Stallhagenin Vienna Lager (4,5 %), hesalaisen Bryggerin skottiale Wee Heavy (7,0 %) sekä Michiganin panimoylpeyden Foundersin pale ale Mosaic Promise (5,5 %). Yksi suomalainen panimo kokeilee wieniläisolutta, toinen skottityypin alea. Kolmas olut onkin sitten umpiamerikkalainen.

Wieniläiset kuuluvat ”puolitummiin” oluisiin. Ominaisuuksiin kuuluvat punertava, meripihkainen väri, pehmeys ja maltaisuus. Kaunis Belle Epoque -etiketti vihertävässä Stallhagen-pulossa vahvistaa hienostunutta vaikutelmaa. Miellyttävä yleisruokaolut. Callistuskin maisteli Viennan kanssa MustaNeliön valmistamia herkullisia viinilehtikääryleitä.

Tumman teen värinen, maltaiselta tuoksuva Bryggerin Wee Heavy on hyvin tyypillinen skottityypin strong ale.  Pehmeää maltaisuutta ja hiukan skottitoffeen makeutta – varsinkin jälkimaussa. Joku oli havaitsevinaan sukulaisuutta sysmäläiseen sahtiin. Erinomainen seurusteluolut.

Mosaic-humala ja Golden Promise -mallas ovat antaneet nimen Foundersin alelle, jota voitaneen syystä kutsua APAksi, sillä se on perin amerikkalainen. Eurooppalaista tuulahdusta edustaa vain hiukan jugendhenkinen etiketti elonkorjuuneitoineen. Mukana on vehnää, joka keventää vahvaa mosaic-humalointia. Mosaic Promise on kyllä maukas, mutta ehkä pikkuisen kapea ja yksioikoinen.

Terveysoppia ja mytologiaa

Alkon valikoimiin ilmestyi espanjalaisen Daura-panimon pils Daura Damm (5,4 %). Pullon tyylikkään pelkistetyssä etiketissä kehutaan, että Daura Damm on maailman palkituin gluteeniton lager. Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on puolestaan lähtenyt kohtuullisella menestyksellä valloittamaan amerikkalaisia markkinoita gluteenittomalla Kukko Pilsillä (5,5 %). Niinpä onkin mielenkiintoista vertailla juomia keskenään.

Kukko jo tiedetäänkin erinomaiseksi pilsiksi, täyteläiseksi ja tukevaksi, juuri sellaiseksi kuin hyvän pilsin pitääkin olla. Tämä A-versio eroaa yllättävän paljon keskari-Kukosta, jonka laatu on usein epätasainen. Tosin epätasaisuus vaivaa vielä enemmän vihreää Kukko-lageria.

Mutta kyllä espanjalaisetkin näköjään osaavat tehdä hyvää pilsiä. Daura Damm vaikuttaa aluksi myös varsin tukevalta ja vahvarunkoiselta. Jatkossa vaikutelma kuitenkin hiukan muuttuu, mukaan tulee keveyttä ja makeuttakin – ilmeisesti mukana olevan riisin ansiosta. Mieleen tuleekin Budweiser. Varmasti erinomainen tapaksen kumppani. Molemmat pilsit täyttävät epäilemättä keliaakikon toiveet. Raadin mielestä kotimainen Kukko veti kuitenkin aavistuksen pitemmän korren.

Keskisuomalainen Hiisi-Panimo jatkaa kalevalaisten myyttien hyödyntämistä Iku-Tursolle omistetulla imperial stoutillaan (9,0 %). Kun Väinämöinen kumppaneineen Kalevalan 42. runossa ryöstää Pohjolasta Sammon ja pakenee purrellaan, loitsii Pohjan akka vesien syvyyksistä juuri muinaisen hirviön Iku-Turson urhoja ahdistelemaan.

Panimo kehuu olutta ”gargantuaaniseksi”. Eikä kehu turhaan. Juoman IBU-luku on täydet sata, jota ylemmissä lukemissa ihmisen kitalaki ei kuulemma enää erota katkeruuden asteita. Vahva maltaisuus kuitenkin tasapainottaa hienosti kokonaisuuden: paahteisuutta, humalan karvautta ja häivähdys siirapin makeutta. Tämä lähes umpimusta stout ei tunnu ollenkaan liian ärtsyltä. Ei muuta kuin nautitaan konjakkilasista! Kalevalan hengessä mieleen tulevat virolaiset Pöhjala-panimon imperial baltic porter Öö sekä Öllenautin tankkimainen imperial stout Wahtula. 

Aleoluita muinaistulien yössä

Venetsialaisissa juhlitaan kesäkauden päättymistä. Perinne juontuu Suomessakin jo 1800-luvulle. Pimenevää iltaa valaistaan myrskylyhdyillä, kynttilöillä sekä polttamalla kesällä kertyneitä roskia mökkirannassa. Tuli ja vesi liittyvät myös samaan aikaan vietettävään muinaistulien yöhön, joka juhlaperinteenä on paljon nuorempi, vain parin vuosikymmenen ikäinen.

Tänä vuonna juhlan dramatiikkaa lisäsi tuhoisa Rauli-myrsky, joka tosin illan mittaan vaimeni henkäyksiksi, jotka saivat kynttilät vain lepattamaan. Kolme maisteltavaksi valittua erilaista aleolutta sopivat hyvin tunnelmaan.

Skottilainen Brewdog on tunnettu räväköistä kokeiluistaan. Sellainen on myös Jack Hammer Ruthless IPA (7,2 %). Panimo ei kerro IBU-määrää, mutta sen täytyy olla hurja, sillä juoma on todella ”ruthless”. Homma ei kuitenkaan kumma kyllä mene överiksi, vaan tietty kokonaisjämäkkyys säilyy jälkimaun katkeraan tykitykseen asti.

Perinteinen britti-IPA Marstonin Old Empire IPA (5,7 %) tuo mukavan vastapainon Jack Hammerin räiskyttelylle. Alkuperäiseen 1800-luvun traditioon perustuva humalointi tuntuu Hammerin jälkeen lempeän maltilliselta. Juoma on sopivan kuivakka ja tasapainoinen.

Kolmas maisteltava muodosti jännittävän täydennyksen kokonaisuuteen. Saksalaiset eivät ole kuuluisia alekokeiluistaan. Berliiniläinen Stone Brewing on silti tehnyt varsin erikoisen, vahvan aleoluen nimeltä Arrogant Bastard Ale (7,2 %). Sielunvihollisen kuvalla varustettu mustanpuhuva purkki lupaa rajua sisältöä. Olut on kuitenkin yllättävän tasapainoinen karvauden ja maltaisuuden yhdistelmä – mukana on myös kuin pieni häivähdys jotain hapanta marjaa, ehkä pihlajanmarjaa. Mielenkiintoinen portterin ja IPAn risteytys!

Viron valgeet ja tummat

Pienpanimobuumi on iskenyt Suomen lailla Viroonkin. Parin viime vuoden aikana maahan on syntynyt kymmeniä uusia tuottajia ja satoja olutmerkkejä. Maassa on tätä nykyä kolmisenkymmentä käsityöpanimoa. Viron maakuntien maut pääsevät hyvin esille. Alla muutamia maistiaisia alkukesäiseltä Viron matkalta.

Harjumaalainen Tanker-panimo yllättää tyylikkäissä art deco -henkisissä pulloissaan kahden IPA:n lisäksi yhdellä indian pale lagerilla (!). Jälkimmäinen, Hallucination, on kolmikon vahvin, (7,6 %). Humalointi hallitsee tätä juomaa, joka tosin ehkä voisi toimia paremmin aavistuksen miedompana. Reloaded Session IPA:ssa (5,8 %) on hyvä yhteispeli vahvan maltaan ja humaloinnin välillä, mallas kuitenkin edellä. Kolmannessa ”tankerossa”, Armada Cascadessa (6,2 %) taattuun cascade-karvauteen on saatu mukaan jännittävä makeuden häivähdys.

Harjumaa on hyvin edustettuna Viron pienpanimokartalla, sillä siellä toimivat Tankerin ohella myös Sauessa sijaitseva Öllenaut sekä Keilan Lehe-panimo. Lehe Suvi (4,2 %) on yllättävän maukas punertavan vaalea vehnäolut, joka näin mietona hyvin vastaa huutoonsa ”ihanteellinen kesäpäivän juoma”. Vahvempaa tavaraa puolestaan ovat Öllenautin foreign stout Lumelausuja (7,9 %, suom. ehkä "lumikuiskaaja") sekä imperial stout Wahtula (9,5 %). Molemmat ovat paitsi vahvoja, myös todella mustia. Oikein maukkaita talvisia, miksei myös viileän kesäillan drinkkioluita. Wahtulaa hallitsee vahva paahteisuus, Lumelausujaa pehmentää pieni lempeä makeus. Lämmetessään maut vain paranevat. Panimon tarjoilusuositus onkin 16 – 18 astetta.

Tallinnalaisen Kochin panimolta maisteltiin kahta merkkiä, Belgian Ale Blondia (6,0 %) ja Vana Eil Nipperkiniä (9,0%). Belgian Ale on raikas ja hiukan vehnäolutmainen, muttei kovin mieleen jäävä olut. Sen sijaan Nipperkiniä voi suositella lämpimästi. Pitkä kypsytys ja tietty viinimäisyys tekevät Nipperkinistä aidon old alen, jossa on täyteläinen, tasapainoinen ja makean maltainen maku. Juoman lämmetessä makuja irtoaa tässäkin lisää: marjat, toffee, nougat. Nipperkin tarkoittaa muuten sanakirjojen mukaan pientä lasillista – oikeastaan siis maistelulasia!

Myös suuremmat panimot panevat kelpo käsityöoluita. Esimerkiksi Sakun Antvärk-valikoimassa löytyy mielenkiintoisia, huolella humaloituja kokeiluja. Dark Lagerissa (5,7 %) on lempeiden eurooppalaisten tettnangerin ja saazin ohella käytettty purevaa amerikkalaista zeus-humalaa. Dark Lagerissa humalan karvaus puskee hauskasti hiukan lakritsisen maltaan makeuden läpi. Hyvä yritys tummien lagereiden kategoriassa. Voisi sopia jopa joulupöydän yleisolueksi. Kolmea humalaa on käytetty Antvärkin American Alessakin (5,0%): nimensä mukaisesti jenkkihumaloita chinookia, cascadea ja centennialia, jotka tekevät tästä alesta kuuman kesäpäivän loisteliaan ruokaoluen. Humalan karvaus kestää tosi kauan, mutta ei silti ole hyökkäävä vaan jämäkän tasapainoinen. Citra IPA:ssa (6,0 %) on puolestaan nimensä mukaisesti vain citra-humalaa. Sitrus tuntuukin vahvasti jo tuoksussa. Hyvä ja tukeva maku, vähän niin kuin tokaji-viiniä vaahdon kera! Hiukan yksitotisempi kuitenkin kuin American Ale.

Tallinnalaisen Pöhjala-panimon valikoimissa on jo nelisenkymmentä eri olutta, joista Callistus on aiemmin maistellut kymmenkuntaa. Mikään ei ole osoittautunut pettymykseksi. Tällä kertaa ei marketeista löytynyt vielä testaamatonta Pöhjalaa. Voimme kuitenkin suositella esimerkiksi imperial baltic orter Öö:tä (10,5 %), joka viimeksi toimi loistavasti jouluaterian digestiivinä. Sitä saa myös ilahduttavasti Alkosta, kuten eräitä muitakin yllä mainittujen virolaispanimoiden mainioita oluita.

Oluttyylien jaottelusta

Callistus noudattelee yleisesti käytössä olevaa jaottelua pinta-, pohja- ja villihiivaoluisiin (spontaanikäyminen). Valistunut lukija huomaa heti, että kyseessä ovat ryhmittelyn yläkategoriat, sekä myös sen seikan että listaus ei ole täydellinen. Toisekseen useat oluet saattavat myös kuulua useampaan ryhmään. Hyvä näin, oluet tarjoavatkin jopa pitkän linjan harrastajalle aina uusia tuttavuuksia ja näkökulmia. Vielä virtaa uusia oluita callisteltavaksi ja nautittavaksi. Täysin omaksi luvukseen nostamme sahdin, vaikka tämä jalo juoma usein teknisesti lasketaankin pintahiivaoluiden joukkoon. Sahdilla on kuitenkin sekä suomalaisessa olutkulttuurissa että kansankulttuurissa oma erikoisasemansa. Tästä syystä nostamme esi-isiemme juhlajuoman arvoiselle paikalleen hiidenkiven päälle.

Kuurna, Lusto - Suomen Metsämuseo

Ale(t) eli pintahiivaoluet voidaan jakaa edelleen muutamaan eri luokkaan, kuten seuraavassa.
Ale on yleisnimitys kaikille pintahiivaoluille, brittiläisissä oluissa ale on varattu nimenomaisesti vähän humaloiduille vaaleille oluille. Bitterit taas edustavat reilummin humaloituja tyylejä ja stoutit taas tummia, paahteisia oluita. Historiallisessa katsannossa ale-oluet edustavat vanhaa kerrostumaa olutperinteessä.
Pintahiivaoluita ei suinkaan kannata tarkastella (tai maistella) yhtenäisenä ryhmänä vaan pikemminkin väljänä yläkategoriana, jonka sisältä löytyy mittava makukirjo hyvinkin erilaisia oluita. Callistus on jaotellut ale-oluet seuraavanlaisiin aleryhmiin.

• ”Britit” eli alet, bitterit, stoutit ym.
• Ale, real ale, mild ale, pale ale (english pale ale), brown ale, red ale (irish ale), scottish ale, golden ale/blond ale
• Bitter, esb/extra special bitter, india pale ale (IPA), double india pale ale (DIPA), black india pale ale.

India pale alen tarina juontaa aina 1700—luvun lopun Britanniaan, josta laivattiin olutta siirtomaa Intiaan. Olut tehtiin vahvemmaksi ja humaloitiin tavallista reippaammin, jotta se kestäisi pitkän merimatkan, olut myös kypsyi matkan aikana. Tämän tarinan useimmat oluen harrastajat ovat varmasti kuulleetkin, mutta väittäisinpä että india pale alen syntyjä ei ole tässä tarinassa ole vielä täysin selvitetty.

Oluenpanoa, historiallinen piirros (http://www.ckrumlov.info/img.php?img=776&LANG=en)

Stout ja portteri, nämä on laskettava nykyisin jotakuinkin samaksi, kukin tehköön tulkintansa, alalajeja löytyy kuitenkin. Tiettävästi ennen stout oli vahvempaa portteria jossa oli myös käytetty paahtuneempia maltaita.
Stout/portteri, dry stout/irish stout, sweet stout (englantilaistyyppinen), oatmeal stout, milk stout/cream stout, imperial stout/portteri foreign stout (foreign extra stout) chocolate stout, oyster stout.

Alla olevat tyylit ovat vahvoja oluita. Barley wine on osuvasti nimetty, alkoholiprosentit ovat viinin luokkaa ja mausta löytää usein väkevien viinien piirteitä, kuten sherryä tai portviiniä. Old- ja strong aleja kutsutaan taas usein nimellä winter warmer.

Barley wine (myös rye wine), old ale/strong ale

”Belgit”, Saksa ja lähialue sekä vehnäoluet
Belgialainen ale on yleisnimitys belgialeille, kattaa suodattamattomista vaaleista tummiin ja siltä väliltä, tyypillistä näille oluille on hedelmäisyys ja mausteisuus. Belgialainen strong ale on vahvempaa, yleensä paranee suhteellisen pitkänkin (pullo)varastoinnin aikana.
Luostariolut, muun muassa trappisti, jaetaan yleensä luokkiin: enkel, dubbel, trippel ja quadprupel. Luostariolutta voidaan nykyisin pitää paremminkin tyylinä, sillä niiden luostariyhteys on usein jo kadonnutta, ei kuitenkaan aina. Trappistit sen sijaan edustavat aitoa jatkumoa (ks. trappistit).
Saison (Vallonia), bier de garde (Pohjois-Ranska), kyseessä ovat oikeastaan sisaroluet, molemmat ovat keväällä pantavia, pitkään varastoitavia hedelmäisiä ja alkoholiprosentiltaan vahvahkoja oluita.
Sour ale (ks. panimot Rodenbach/punainen ja Liefmans/ruskea), oud bruin (flaami). Sour alet ovat nimensä mukaisesti herkullisen happamia. Happamuus saadaan aikaan käyttämällä villihiivoja tai maitohappobakteereja pääkäymisen ohella.

Saksa
Alt, altbier (Düsseldorf), usein punaruskea, maltainen ja hedelmäinen, alt muistuttaa useasti brittiläisiä aleja.
Kölsch (Köln) vaalea ja voimakkaasti humaloitu olut muistuttaa (saksalaisia)pilsenerejä, nimi on alkuperäsuojattu.

Vehnäoluet
Saksalaistyyliset vehnäoluet: weissbier/weizenbier jaetaan edelleen sekä suodatettuihin (kristallweizen) ja suodattamattomiin (hefeweizen) että tummiin (dunkelweizen/dunkles weisbier) unohtamatta weizenbockia. Oman lukunsa muodostavat berliner weisse, johon on lisätty hiivan ohelle maitohappobakteereja kirpeän maun saavuttamiseksi (vrt. sour ale). Belgialainen witbier on taas maustettua vehnäolutta, mm. korianteri ja appelsiininkuori (ransk. biere blanche). Berlinerin ja witin väliin jää yksi unohdetuista olutmaailman erikoisuuksista eli Gose. Tämä olut on peräisin Leipzigistä, ominaiset maut tälle tyylille ovat hapan ja suolainen. Happamuus tulee maitohappobakteereista ja suolaisuus joko lisätystä suolasta tai panossa käytetystä luonnostaan suolaisesta vedestä. Samaa sukua olevia oluita löytyy myös Puolasta (Grodziskie) ja Lichtenstainista (Lichtenhainer). Vehnäale (wheat ale) löytää paikkansa usein jostain saksalaisen, belgialaisen witin ja englantilaisen vaalean alen välimaastoilta. Variaatioita löytyy useaan eri lähtöön painotuksesta riippuen, enemmän mausteisuutta tai vaihtoehtoisesti humalointia.

Lager(it) eli pohjahiivaoluet
Lager on yleisnimitys kaikille pohjahiivaoluille, maailman yleisin oluttyyppi, jonka sisältä löytyy variaatioita (laimeasta) tiskivedestä kelpo janonsammuttajiin ja todellisiin klassikkoihin. Lagerit eivät tarjoa aivan samanlaista lajikirjoa verrattuna ale-oluisiin, mutta toisistaan hyvin pitkälti poikkeavan ryhmän. Seuraavassa olemme tehneet jaottelun mm. värin mukaan.

Vaaleat
Lager, premium lager ovat kaikille tuttuja ”perusoluita”, premium lagerilla viitataan vivahteikkaampiin ja runsaamman makuisiin täysmallasoluisiin, panimosta riippuen.

• Pils/pilsener/pilsner, imperial pils. Pils on tšekkiläis- tai saksalaistyylinen voimakkaasti humaloitu vaalea lagertyyli. Näistä saksalaiset ovat kuivempia, vaaleampia ja usein kevytrunkoisempia, imperial taas vahvempaa.
• Dortmunder, dortmunder export, kuten nimestä voi päätellä alun perin Dortmundin alueen täyteläisen maltaisia oluita.
• Helles, spezial, kellerbier/zwickel ovat baijerilaisia vaaleita tyylejä, joista kellerbierit (kellariolut) ovat voimakkaammin humaloituja ja usein suodattamattomia monen ruuan hyviä kumppaneita.
• Světlý/ležák viittaa tšekkiläisiin vaaleisiin useimmiten pilsseihin.
• Bockit eli pukkioluet edustavat saksalaista vahvaa oluttyyliä, josta löytyy reilua maltaisuutta ja monesti pientä alkoholimaisuutta, joka miellyttävästi taittuu vankkaan maltaiseen runkoon. Bock, heller/helles bock, dobbelbock ja maibock. Maibock-tyyli on nimensä mukaan juuri keväällä tarjottavia pukkioluita ja dobbel tavallista pukkia vahvempaa.

Puolitummat
Wieniläistyylinen lager/amber lager, märzen (myös festbier/oktoberfestbier, münchener, roggenbier (ruisolut, saksa) Polotmavý (tšekkiläiset puolitummat)

Tummat
Tumma lager Dunkel (saksalaiset), schwartzbier eli musta olut, paahtunutta monesti kahvimaista ja (tumman)suklaan makua. Dunkler bock (tumma bock) ja eisbock. Eisbock eli jääbock on erikoinen pukkioluiden alalaji, valmistetaan jäädyttämällä olutta. Oluesta poistetaan jää, jolloin sekä täyteläisyys että alkoholi lisääntyvät. Vahvoja ja täyteläisiä oluita, lähinnä barley wine -tyylin oluita, jos johonkin haluaa verrata, herkullisia maisteluoluita kaiken kaikkiaan. Tmavý (tšekkiläiset tummat) Balttiportterit (pääsääntöisesti pohjahiivalla). Mustia, usein hivenen makeahkoja, vahvoja ja täyteläisen runsaita. Rauchbier/savuoluet tyyppiesimerkit tulevat Bambergin kaupungista Baijerista. Savuisia ja tervaisia oluita, jotka saavat makunsa maltaiden savustamisesta, yleisimmin savustuksessa käytetään pyökkiä toisinaan myös tammea. Helpoiten löytänee Schlenkerlan panimon tuotteita, tosin joitakin suomalaisiakin toisinaan löytää.

Amerikkalaiset (alet ja lagerit)
American lager, ice beer, light beer, ovat Pohjois-Amerikan vaihtelevia tyylejä, pohjautuvat pitkälti saksalaisiin ja tšekkiläisiin tyyleihin, nykyään esikuviaan kevyempiä. Ice ja light edustavat mitä kevyintä tyyliä, jolla kelpaa kyllä kivennäisveden puutteessa janonsa sammuttaa. Callistus ei tuomitse tai arvostele kenenkään makumieltymyksiä, koska makuasioista ei kannata kiistellä, sen sijaan niistä kannattaa ehdottomasti keskustella. Toisekseen Callistus ehdottomasti kannattaa, kaikenlaisiin uusiin oluisiin tutustumista ja niistä keskustelemista, ehkä toisinaan jopa hieman hyväntahtoista kiistelemistäkin. Malt liquour/strong pale lager (vahvoja lagereita), Höyryolut eli steam beer on aito ameriikkalainen erikoisuus, kyseessä on lager olut joka on kuitenkin pantu korkeammassa lämpötilassa ale-oluiden tapaan. Tyyli sai alkunsa 1800—luvun lopulla, jolloin kunnollisista jäähdytyslaitteista oli pulaa tai niitä ei ollut. Höyryoluessa yhdistyy parhaimmillaan lagerin hyviä puolia alen hedelmäisyyteen. Steam beer on Anchor brewing -panimon patentoima nimitys, joten samanlaiseen oluseen voi törmätä nimellä California common ja suomessa tietysti höyryoluena. Cream ale, pumpkin ale, golden/blond ale, American pale ale eli tuttavallisemmin APA voidaan jakaa kahteen eri tyyliin, länsi- ja itärannikon tyyleihin. Jälkimmäinen on lähempänä esikuvaansa, mutta molemmista korostuvat amerikkalaisten humalalajikkeiden varioivat aromit.

Erikoisuuksia
Olutmaailman erikoisuuksiin Callistus laskee lambicit ja sahdin, josta myöhemmin lisää. Näitä kahta voidaan myös perustellusti kutsua alkuoluiksi, ne edustavat oluen varhaisimpia vaiheita ja kuten todistettavaa on myös nykyisyyttä. Oluiden varhaisimpiin muotoihin lasketaan usein myös mead, hunajaolut tai -viini, Suomessa sen nykymuotoihin kuuluu myös sima. Tämä on kuitenkin hiukan ongelmallista, koska juoma on alun perin valmistettu vain käyttämällä hunajasta ja vedestä. Toki meadia voi ja on syytäkin pitää eräänlaisena oluen esi-isänä. Lambic on villihiivojen avulla käytettyä olutta (ks. spontaanikäyminen), Belgian lahja maailmalle jaetaan seuraavanlaisesti: lambic, gueuze/geuze (1-3 vuotiaita lambiceja sekoitettuna), faro on sokerilla makeutettua lambicia. Maustettuja, kuten esimerkiksi kriek, peche, cassis tai framboise ovat sekoitettuja tai sekoittamattomia lambiceja joihin on lisätty marjoja tai hedelmiä.

Kaljanteossa käytettävät saavit, kuurnat ja tynnyrit; Nikkilä Eino, kuvaaja 1936

Sahti
Sahti, tuo muinaisten suomalaisten kuninkaiden ja katajaisen kansan juhlajuoma edustaa yhtä maailman vanhimmista oluttyyleistä. Sahti jaotellaan toisinaan kuuluvaksi ale-oluiden joukkoon, ja näin joltakin tekniseltä kannalta saattaa ollakin. Sahtia pannaan kuitenkin nimenomaisesti leivinhiivalla, ei oluthiivalla. Sahdin raaka-aineina käytetään yleensä mallastettua ohraa sekä ruista, myös vehnä ja kaura saattavat löytyä käytetyistä aineksista. Omaa makuaan sahtiin tuo myös kataja, sillä vierteen tekovaiheessa se suodatetaan katajanoksien ja olkien läpi. Samantyyppisiä juomia löytyy mm. Saarenmaalta ja Hiidenmaalta (koduõlu) ja Gotlannista (gotlandsdricke). Sahti on rekisteröity ja suojattu EU:n aidoksi perinteiseksi tuotteeksi (APT) vuonna 2002.

Aus dem Weizenfeld

Vehnäoluiden suosio täällä Suomenniemelläkin tuntuu olevan tasaisessa nousussa. Kolme sellaista:

Vasp Thor  (4,5%)

Oljenvaalea, samea. Tuoksussa happamuutta. Maku mieto, happaman ja makean vivahteita. Simamainen ja raikas. Helppo ruokaolut. Thor tuntuu yliampuvalta nimeltä, Freija sopisi paremmin. Maistaessa aavistuksen liian lämmintä. Kokonaisuus hieman pliisu. Ei Mjöllnir tällaisessa kourassa pysy.

Gotlands Bryggeri: Wisby Weisse (5,2 %) 

Samea, hieman edellistä tummempi, syysvehnää. Tuoksussa aidon baijerilaisen vehnäoluen makeutta. Makeaa ja karvasta, hieman happamuutta. Kesäpäivän janojuoma, hyvin jäähdytettynä. Etiketin muoto herättää lievää ihmetystä; mahtaako kyseessä olla piispanhiippa, pienen kivikirkon lyijylasi-ikkuna vai rauhan tahikka neuvottelun merkiksi ylösalaisin käännetty kilpi.

Paulaner: Hefe Weisbier (Naturtrüb) (5,5 %)

Väri punertava, tumma vaahto. Huokuu aitoa saksalaisuutta aus dem Weizenfeld. Makeus ei hallitse, lievä karvaus ja happamuus tasapainossa. Tyyppiesimerkki vehnäoluesta.

Panimolla käymässä

Sinebrychoffin panimon tuotanto- ja hallintorakennukset peittävät yli 16 jalkapallokentän suuruisen alan entistä keravalaista ohrapeltoa. Panimon mittasuhteet tekivät vaikutuksen toimittajavierailulla, johon Callistuskin pääsi osallistumaan. Tuotantotiloja hallitsevat valtavat putkistot ja kymmenet kantoraketin kokoiset käymistankit, joista suurimmat vetävät puoli miljoonaa litraa ohranestettä. Yhdestä satsista valmistuu parissa viikossa kymmenen miljoonaa litraa olutta. Koffin tuotteet kattavat merkittävän osan Suomen noin neljän sadan miljoonan litran vuotuisista olutmarkkinoista.

- Kaikki on suhteellista. Amerikkalaisessa mittapuussa tämä olisi pienpanimo, sanoo vierailua emännöivä viestintäjohtaja Marja-Liisa Weckström. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia, joka kuuluu maailman viiden suurimman panimoyrityksen joukkoon.

Suomessa on tosin viime vuosina koettu pienten käsityöläispanimoiden buumi, kun maahan on syntynyt yli 60 pienpanimoa. Ne haastavat alan suomalaiset suuryritykset Koffin, Hartwallin ja Olvin. Vai haastavatko? Weckström kiistää vastakkainasettelun. Ennemminkin kyse lienee koko olutkulttuurimme muutoksista. Eurooppalaiseen tapaan suomalaiset ovat yhä enemmän kiinnostuneet kokeilemaan erilaisia oluttyylejä ja uusia makuja. Tämä antaa tilaa uusille yrittäjille ja ennakkoluulottomille kokeiluille sekä myös yhteistyölle.

Sinebrychoff on itsekin tehnyt ennakkoluulottomia kokeiluja. Niinpä suomalaisella aleoluttaivaalla on jo yli kuusi vuosikymmentä loistanut yksinäisenä tähtenä Koffin Portteri, kansainvälistä tunnustusta saanut erikoisuus. Tuoreempana esimerkkinä kierroksen opas ylipanimomestari Tapio Kangas-Heiska kertoo Koffin yrityksestä lanseerata suomalaisille vehnäolutta kymmenisen vuotta sitten. Silloin se ei vielä ottanut tulta. Nyt valikoimiin kuuluu moniakin erikoisuuksia. On IPAa, APAa, red alea, saisonia ja höyryolutta.

Koffin Portteria ja tummaa suklaata.

Myyntivolyymit tulevat kuitenkin peruslagereista. Niiden nimiin Sinebrychoff vannoo. Koffilaisten mielestä juuri lagerin toivottujen ominaisuuksien ja tasaisen laadun takaaminen on haastavampaa kuin enemmän poikkeamia sallivien aleoluiden. 

Tuosta näkökannasta voi olla montaakin mieltä. Mutta panimokierroksen osanottajat vakuuttuivat kyllä siitä, että Koffilla otetaan laadunvarmistus vakavasti. Koko panimokompleksin sydämenä on ultramoderni keskusohjaamo, joka muistuttaa ydinvoimalan valvontahuonetta. Ympyrän muotoisessa huoneessa on toistakymmentä monitoria, joiden ääressä tarkkailijat valvovat 24/7 mäskäystä, vierteen erottamista, käymistä ja varastointia sekä lämpötiloja ja veden laatua. Lisäksi laboratorioissa tutkitaan jatkuvasti näytteitä prosessin eri vaiheista. 

Onneksi perinteetkin ovat kunniassa tässä pohjoismaiden vanhimmassa yhtäjaksoisesti toimineessa panimossa. Näkyvin esimerkki ovat tietysti kuuluisat panimohevoset, jotka ovat kierrelleet olutvankkureineen Helsingin katuja kohta kaksi sataa vuotta.

Perinteitä kunnioitetaan myös arjen tuotannossa. Niinpä esimerkiksi kun käymisprosessiin aika ajoin lisätään tarkoin varjelluissa oloissa kasvatettu uusi hiivasatsi, panimomestarit saattelevat sen laboratoriosta keittokattilaan laulaen. Hiivasatsien suosiossa ovat kuulemma erityisesti laulut ”Käymään vain tänne tullaan eikä olemaan…” sekä ”Totuuden henki, johda sinä meitä…” 

Lager haastaa IPAt

Ei kai ipamainen lager nyt aivan uusi keksintö ole. Tanskalainen laatupanimo Amager on kuitenkin lanseerannut india pale lagerin nimeltä No Rice & Curry (5,0%). Lagerista on tehty ipamainen lähinnä käyttämällä sitruksisia jenkkihumaloita (Amarillo, Cascade ja Citra). Mikäs siinä: ehkä joku vannoutunut lageristi voi saada myönteisen virikkeen ale-oluidenkin maistamiseen tästä erittäin raikkaasta IPL:stä. Nimi No Rice & Curry lienee tanskalaista merimieshuumoria. Callistuksen mielestä juoma sopisi nimittäin erittäin hyvin juuri vahvasti maustettujen kanaruokien kumppaniksi.

Vertailun vuoksi maisteltiin Laitilan Kukko IPAa (4,7%). Laitila on taas onnistunut tuottamaan maukkaan, tasapainoisen ja tukevan keskarin. Kiitosta sai myös purkin kyljen havainnollinen mittari, josta näkyi juoman suhteellinen maltaisuus, humala-aromi, täyteläisyys, hedelmäisyys sekä katkeruus. Prosentti lisää
vahvuutta, niin jopa tulisi tähtiä.

Nokkonenkin sopii pilsneriin

Vakka-Suomen Panimon Prykmestar-sarjassa on kevään kunniaksi ilmestynyt Nokkos Pils (5,2%). Raati suhtautui aluksi kokeiluun epäluulolla: ettei vain kyseessä olisi pieni yliyrittäminen? Raati kuitenkin erehtyi, sillä sopivasti annosteltuna nokkonen antoi oikein raikkaan säväyksen nimenomaan pilsille. Ihan kiva kokeilu. Callistus suosittelee sixpack-purkitusta juhannukseksi!

Maistelussa myös Malmgårdin Columbus Pale Ale (4,7%) ja Olutpajan tumma ale Maltaan Haukka (4,7%). Columbuksen simamainen raikkaus yhdistyneenä pitkään maistuviin katkeroihin noteerattiin. Brown ale -tyyppinen Maltaan Haukka sai kiitosta paitsi nokkelasta nimestä ja tyylikkäästä etiketistä myös paahteenkarvaasta ja samalla hiukan makeasta maustaan. Neljänneksi maisteltiin vielä Neuzellerin Bockia (6,2%). Tämä on taattua saksalaista luostariolutta - ei kuitenkaan aivan tähtilaatua.

Ameriikan raitilla

Erinomainen osoitus suomalaisen olutkulttuurin hämmästyttävän nopeasta monipuolistumisesta on erilaisten pintahiivaoluiden kasvava suosio ja tarjonta. Viimeisin trendi on American Pale Ale eli APA. Tyylille ominaista on amerikkalaisten humalalajikkeiden – erityisesti cascaden – runsas käyttö. Näitä oluita luonnehtivat raikas katkeruus sekä sitrushedelmäiset aromit.

Pari vuotta sitten suomalaisen mieleen olisi kirjainyhdelmästä APA tullut korkeintaan ihmisen läheisimmän lajisukulaisen nimitys toisella kotimaisella kielellämme. Nyt löytyi helposti peräti viisi kotimaista APA-olutta samalla kertaa maisteltavaksi: Koffin APA, Olvin APA, Nokian Keisari 66 APA, Laitilan Pale Ale sekä Ruosniemen Piirimyjä.

Maistelussa kaikki viisi suomalaista APAa vastasivat kyllä huutoonsa. Rouhea sitruksinen humalointi ja raikas keveys tekevät niistä virkistävän hellejuoman ja hyvän kumppanin etenkin kesäisille grilliruuille. Huolimatta samantapaisesta perustasta juomissa on myös persoonallisia eroja, jotka saatiin mukavasti rekisteröityä, kun niitä maisteltiin samassa sessiossa. Erot liittyvät lähinnä makeuteen, mallasrunkoon sekä hedelmälajikemielikuvaan.

Parhaat pisteet raadilta sai vahvin maisteltava Ruosniemen Piirimyyjä. Ei sekään hirmu vahva ole, alkoholiprosentti on 5,7. Piirimyyjässä vahva humalointi (cascade, magnum) tasapainottuu, koska maltainen runko on tukeva. Pehmeä, tuhti kokonaisuus, jossa on myös aavistus makeutta. Vastoin odotuksia selväksi kakkoseksi arvioitiin joukon miedoin versio, Laitilan Pale Ale, joka näin mellanöliksi (3,5 %) vaikutti yllättävän tuhdilta, maukkaalta ja miellyttävältä. Sitä kelpaisi kesällä callistella vaikka grillatun lohen ja raikkaan salaatin kaverina. Kelpo juomiksi osoittautuivat myös sekä Koffin että Olvin APAt, joista jälkimmäinen tuntui aavistuksen kuivemmalta. Pieni pettymys oli sen sijaan Nokian Keisari 66, jota vaivasi lievä vetisyys. Ei silti huonoa sekään.

Mainittakoon, että Callistuksen iskuryhmä kävi vertailun vuoksi myös maistelemassa Panimoravintola Koulun yhdessä Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan kanssa kehittelemän Turun uuden nimikko-oluen Kakolan Kalpean, joka hyvin istuu samaan genreen. Tosin sen humalointi lienee enemmän brittihenkinen, kuin amerikkalainen.  Kakolan Kalpea osoittautui miellyttävän raikkaaksi ja tasapainoiseksi. Mutta sen verran karvasta se oli, että sen jälkeen ilman väliin huljautetttua huuhteluolutta maisteltu Koulun erinomainen pils-olut Juhla-Aura tuntui aluksi jopa makealta, mitä se ei suinkaan oikeasti ole.