Paaveja ja perkeleitä

Historiasta tunnetaan kolme Callistus-nimen ottanutta paavia. Näitä maistelutiimimme nimikkopaaveja ei muisteta suurista saavutuksista. Viimeisin heistä hallitsi 1400-luvun puolivälissä ja yritti turhaan saada aikaan suurta ristiretkeä ottomaaneja vastaan, jotka olivat juuri valloittaneet kristikunnan toisen pääkaupungin Konstantinopolin.

Rekolan panimon vaaleahko belgityylinen trippeli Paavin polku (9,0 %) on siten luonteva valinta Callistuksen maisteltavaksi. Edeltäjänsä Munkintie osoittautui jo kelpo aleolueksi, mutta Paavin polku pistää vielä paremmaksi. Maltillisesta humaloinnista (IBU 35) huolimatta juomaa hallitsee  paahteenkarvaus ja myönteisessä mielessä hiukan siiderimäinen hapokkuus, silti se on raikas kokonaisuus. Jälkimaussa tuntuu aavistus karamellin makeutta. Ainekset ovat hyvin tasapainossa eivätkä prosentit todellakaan puske läpi. Tämä Paavin polku olisi taatusti maistunut oluenystävä Martin Lutherillekin, vallankin kun juuri nyt sattuu olemaan vielä reformaation 500-juhlavuoden aloituspäivä. Sen kunniaksi nykyinen paavi Franciscus on hyvän tahdon vierailulla protestanttisessa Ruotsissa. Valitettavasti paavin polku ei tällä kertaa vienyt Turkuun asti, jossa hänen edeltäjänsä vieraili vuonna 1989.

Maistelua tasapainotettiin ekumeenisessa hengessä. Toista maisteluolutta voi nimittäin kutsua ”luterilais-katolisen yhteistyön” tulokseksi. Suomalaisen Humalove Brewingin ja puolalaisen Browar Wasoszin vahva ruskeanmusta stout Puola/Polska (8,5%) on ennakkoluuloton yritys rakentaa kokonaisuus mitä erilaisimmista aineksista. Raaka-aineluetteloon kuuluvat pilsen-, münich-, pale rye-, cara 10-, cara 150-, special b- ja suklaamaltaat sekä paahdetut ohrat. Humalina herkules ja citra, lisäksi mausteina puolukka ja kahvipavut. Kaiken lisäksi kypsytyksessä on käytetty sherrytynnyrin tammilastuja. Suorastaan taivaan ihme on, että homma todella onnistuu. Kuten stoutille kuuluukin, hallitseva piirre on paahteisuus, mutta varsin mukavasti maussa häivähtelevät puolukan happamuus, kahvin ja suklaan aromit ja humalan karvaus.

Jottei totuus unohtuisi, oli kolmanneksi maisteluolueksi valittu Hiisi-Panimon IPA-uutuus Ruis-Perkele (8,5%). Kerettiläistuomion uhallakin raati nostaa Perkeleen parhaaksi näistä kolmesta erinomaisesta aleoluesta. Maukasta, mehukasta, vahvasti humaloitua ja kaikin puolin ronskia IPAa ei ehkä voi suositella olutmaistelua aloittelevalle, se saattaisi olla liian tyrmäävä. Callistuksen mielestä tässä on kuitenkin haettu jotain oikein erikoista ja onnistuttu siinä. Vaikutelmaa täydentää vielä hurja etiketti ja kekseliäs teksti. Etiketissä olutta suositellaan voimakkaiden juustojen kumppaniksi. Nyt Perkelettä maisteltiin pitkään kypsytetyn Reypenaer V.S.O.P. -goudajuuston kanssa. Toimii erinomaisesti.

Praha – ikuinen olutkaupunki

Tšekin Tasavallan asukkaat väittävät olevansa maailman eniten olutta juova kansa – osittain siksi, että naisetkin ovat aina arvostaneet mallasjuomia. Oluenpanolla on Tšekeissä ikivanha historia. Se juontaa juurensa luostareista, kuten muuallakin Euroopassa. Vanhin kirjallinen merkintä panimotoiminnasta on vuodelta 993 Prahan Brevnovin Benediktiiniluostarista.

Prahassa järjestetään maistelukierroksia matkailijoille. Kannattaa valita sellainen, jossa pääsee kokeilemaan pienpanimo-oluita.

Prazsky Most u Valsu on yksi turistikierroksen prahalainen pienpanimoravintola. Sen maukasta kuohuvan tummaa nimikko-olutta valmistetaan ja maistellaan ravintolan kellarissa.

Todellinen oluenystävä arvostaa myös perinteisiä oluttupia, joiden elämää eivät häiritse muotivirtaukset eivätkä sisustussuunnittelijat. Näissä paikallisten asukkaiden ja kanta-asiakkaiden olohuoneissa oluttarjonta on melko suppeaa, mutta ruokalista yllättää runsaudellaan. Puheensorina saattaa vaimentua matkailijan astuessa sisään. Tilaa oluesi äläkä tee itsestäsi numeroa, niin hetken päästä leppoisa tunnelma on entisellään.

Pyövelin luona vanhassa keskustassa

Yllättävää kyllä, perinteisiä oluttupia löytyy jopa vanhan kaupungin keskustan tuntumasta pieniltä sivukaduilta. Tällainen on esimerkiksi ikivanha U Kata (”Pyövelin luona”). Keskiajalla oli pyövelille seinän takana oma tila, johon olut ja ruoka tarjoiltiin luukusta. Vaikka pyöveli oli tarpeellinen ja arvostettu ammattimies, ei hänen kanssaan sopinut seurustella. Sekä luukku että kirveet ovat edelleen nähtävillä.

Kun poikkeaa syrjään turistireiteiltä, perinteitä noudattavan uudemman oluttuvan voi löytää lähes joka korttelista. Yksi tällainen on U Pivoje. Alle kymmenen pöytää, tarjolla suodatettua ja suodattamatonta Pilsner Urquellia. Pitkällä ruokalistalla isoja ja pieniä annoksia perinteistä pubiruokaa, kuten sianlihaa, kanaa, makkaraa ja perunaräiskäleitä. Seinällä kaksi julistetta. Toisessa kerrotaan, että suodattamatonta Urquellia on valmistettu 174 vuotta ja että tuoppi maksaa 41 korunaa eli noin 1,60 euroa. Toisessa toivotaan, että lounasaikaan ei tupakoitaisi. Yleisesti ottaen tupakanpoltto on oluttuvissa ja kahviloissa vähenemään päin.

Sankarillinen perusprahalaisen olohuone

Olut on tšekin kielellä ”pivo”. Siitä päättelin, että pubin nimi tarkoittaa ”oluiden luona”. Ei se kuitenkaan niin mennyt. Nimi on yhdistelmä sanasta ”pivo” ja sankarista nimeltä Bivoj.Tarina kertoo, että 700-luvulla villipedot terrorisoivat kaupungin asukkaita. Erityisen ilkeä oli jättikokoinen villisika, joka hyökkäsi metsästäjien kimppuun ja tappoi heidän koiriaan. Nuori Bivoj oli rakastunut hallitsijattaren sisareen. Sankariteko oli tarpeen, jotta prinsessa huomaisi hänet. Niinpä Bivoj päätti kukistaa villikarjun. Kun karju hyökkäsi, Bivoj tyrmäsi sen, nosti hartioilleen ja palasi kaupunkiin. Kun hurja peto tuli tajuihinsa, Bivoj tappoi sen rehellisessä taistelussa prinsessan silmien alla ja kansanjoukkojen hurratessa. Voiton kunniaksi juhlittiin. Ja juotiin runsaasti olutta.  Kun siitä oli toivuttu, vietettiin sankarin ja prinsessan häät. Oluttuvassa tätä tarinaa muistellaan vain nauttimalla olutta. Ei se näy pubikrääsänä seinillä.


  


  

Trappisti ei petä

Benediktiinien sääntökuntaan kuuluvissa trappistiluostareissa munkkien valvonnassa pannut oluet ovat maailman sivu kuuluneet luostarioluiden aateliin.

Merkkisuojattuja trappistipanimoita oli pitkään vain seitsemän – kuusi Belgiassa ja yksi Hollannissa. Nyttemmin luku on lisääntynyt yhteentoista. Oman trappistipanimonsa ovat saaneet myös Itävalta, Ranska, Italia ja jopa USA.

Yksi uusista trappistipanimoista on hollantilainen De Kievit, jonka Zundert -oluen (8,0 %) Alko on ottanut ansiokkaasti valikoimaansa. Panimo toimii Zundertissa Maria Toevlucht -luostarin yhteydessä. Toevlucht tarkoittaa "turvapaikkaa", jollaiseksi luostarin aikanaan perustivat Alankomaihin Ranskasta karkoitetut trappistimunkit.

Merkkipanimoiden lukumäärän lisäys ei näytä löysentäneen laatukriteereitä, sillä Zundert osoittautuu kelpo trappistiksi aina tyylikkäästä violettisävyisestä etiketistä alkaen. Punaruskeaa juomaa kuorruttaa pitkään kestävä tuuhea kermainen vaahto. Aluksi jää kielen päälle pieni hiilihapon terävyys, sitten makea häivähdys kuin Pyhä Henkäys ja lopuksi iskee tukeva tammitynnyrin aromi ja humala.  Mausteet tuntee, mutta niitä ei varsinaisesti erota: rusina, kuivattu taateli, muskotti? Kerrassaan maukas, vivahteikas trappisti.

Metsän poika tahdon olla

Metsästyskauden kunniaksi Alko tarjoaa kahta tanskalaista jahtiolutta. Svaneken musta lager Skøre Elg (5,7 %) on jo tuttua juomaa, Grauballe Bryggerin lähinnä tummaa bock-tyyliä edustava Jagtøl (5,6 %) on sen sijaan uusi tuttavuus. 

Callistus ei tosin käynyt metsällä, tällä kertaa ei edes sienessä. Vaan haitanneeko tuo, sillä koko oluiden jahtisesonki taitaa olla hiukan keinotekoinen: Otetaan sopivan vahva tumma lager ja sorvataan etikettiin hirvenpäätä. Voilá, tuloksena on oiva ”jahtiolut”.

Eipä silti, sekä Skøre Elgin (suomeksi ”hullu hirvi”) että Jagtølin etiketit ovat oikein tyylikkäät ja tuovat mieleen kuulaan syksyisen metsän mättäineen. Makukaan ei tuota pettymystä. Molempien tuoksussa on kahvia ja salmiakkia. Paahteisuus ja karvaus muodostavat makuisan ja raikkaan kokonaisuuden. Jagtølissä hapan häivähdys tasapainottaa aluksi tuntuvaa pientä makeutta. Skøre Elg saa kiitosta vahvasta ja pehmeästä vaahdosta. Jagtølissä vaahto on puolestaan poikkeuksellisen ohut.

Molemmat oluet kelpaavat janon sammuttajiksi ja toki myös riistaruokien, vaikkapa mausteisen hirvisopan kaveriksi. Ja maistuisivat varmaan Jukolan seitsemälle veljeksellekin kiivaan karhujahdin päätteeksi Teerimäen harjanteella, vaikka veljesten oma juoma lieneekin ollut enemmän sahti- kuin jahtiolut.

Kotimaisin voimin

Rekolan panimo ja Hiisi-Panimo ovat tehneet rohkeasti yhteistyötä belgialaistyyppisen maustetun alen valmistamiseksi. Vaikka olut on pakattu Rekolan pulloon, yhteistyötä on ilmeisesti tehty suunnittelusta lähtien. Oluen nimeksikin on annettu Kaksi kotia. Alaotsikko Ruusuhippi viittaa ruusunmarjaan – ja ehkä nokkelasti myös trendikkyyteen.

Ruusuhippi (6,3 %) lähenee sour-oluttyyppiä, joskaan ei ole aivan happamimmasta päästä. Ruusunmarjakin kyllä sekä tuoksuu että (lievemmin) maistuu. Juoma voisi sopia jonkin eksoottisen risoton kumppaniksi, miksei juustopöytäänkin. Yritys on hyvä, mutta ei sentään loistoluokkaa.

Teerenpelin Jörö-Jukka (6,5%) on kotimainen vanhan kuparin värinen bock, joka kaadettaessa vaahtoaa kuin pesuaineet ennen OMOa.  Hallitseva piirre on vahva, melkein rukiinen maltaisuus, johon paahto tuo lakritsisen ja hiukan sahtimaisen vivahteen. Mutkaton vanhanaikaisen pitopöydän olut. Sopii myös tummuvaan ja viilenevään syysiltaan kuten Ruusuhippikin.

Jörö-Jukka on etiketin mukaan valmistettu ”kotimaisista raaka-aineista”. Koskeneeko myös humalaa? Teerenpelin sivuilta selviää että humala on Perle. Ainakin Viherlassila mainostaa Perleä Suomessa viihtyväksi lajikkeeksi. Callistus aplodeeraa kokeilulle!