Sei fertig, Oktoberfest kommt!

Münchenissä aina syys-lokakuun vaihteessa järjestettävää Oktoberfestiä pidetään maailman suurimpana kansanjuhlana. Kaksiviikkoisen festivaalin aikana Theresienwiesen kentällä kumotaan kurkkuihin noin kahdeksan miljoonaa litraa ohranestettä, syödään bratwurstia, eisbeinia ja hapankaalia, pidetään hauskaa, lauletaan ja kuunnellaan nahkahousuorkesterien musisointia.

Ensimmäinen Oktoberfest järjestettiin juhlistamaan Baijerin kruununprinssi Ludvigin häitä morsiamensa Theresen kanssa jo vuonna 1810. Juhlaperinne on sittemmin levinnyt ympäri maailman. Ajankohdaltaan se yhdistyy sadonkorjuujuhliin sekä metsästyskauden avaukseen – Suomessa myös vanhaan kekriperinteeseen.

Suomalaiset panimotkin ovat intoutuneet tekemään Oktoberfestin nimikko-oluita. Callistus jätti tällä kertaa perinteiset Spatenit, Paulanerit ja Hacker-Pschorrit väliin ja maisteli kahta kotimaista ja yhtä tanskalais-belgialaista Oktoberfest-olutta. Oktoberfest-oluet eivät yleensä ole hirmu vahvoja – niitähän pitää pystyä nauttimaan litratolkulla. Esimerkkeinä olivat Stadin Panimon Städtchen Oktoberfest Märzen (5,3 %), Mallaskosken Oktoberrauch (5,5 %) sekä Mikkellerin Oktober Pretzel (5,8 %).

Kun lasiin kaadettiin teenväristä tanskalais-belgialaista Pretzeliä, annos näytti isokuplaisine ja tosi vahvoine vaahtoineen aivan jäätelösoodalta. Tuoksussa ja maussa on sopivasti raikasta happamuutta, jota täydentää pieni makea vivahde. Se on peräisin suolaisesta Pretzel-leivonnaisesta,  joka nostaa esiin makean vivahteen. Tästä leivonnaisesta juoma on saanut nimensä. Mieleenjäävä kokonaisuus.

Kotimaisista Oktober-oluista kauniin punertava Städtchen oli lievä pettymys. Raikas janojuoma, mutta jää jotenkin hiukan ohueksi, vaikka lämmetessään kyllä täytelöityy. Sen sijaan Mallaskosken Oktoberrauch onnistuu hyvin. Savu maistuu selkeästi, mutta silti lempeästi. Paahteen karvaus ja tuoreen lakritsin makeus yhdistyvät täyteläiseen runkoon. Voisi olla mainio sadonkorjuupöydän ruokaolut: uunijuureksia (vaikka palsternakkaa) ja jotain nyhtöjuttuja kumppaniksi.

Cross-national experiments

Maistelussa tällä kertaa ahvenanmaalaisen Stallhagenin Vienna Lager (4,5 %), hesalaisen Bryggerin skottiale Wee Heavy (7,0 %) sekä Michiganin panimoylpeyden Foundersin pale ale Mosaic Promise (5,5 %). Yksi suomalainen panimo kokeilee wieniläisolutta, toinen skottityypin alea. Kolmas olut onkin sitten umpiamerikkalainen.

Wieniläiset kuuluvat ”puolitummiin” oluisiin. Ominaisuuksiin kuuluvat punertava, meripihkainen väri, pehmeys ja maltaisuus. Kaunis Belle Epoque -etiketti vihertävässä Stallhagen-pulossa vahvistaa hienostunutta vaikutelmaa. Miellyttävä yleisruokaolut. Callistuskin maisteli Viennan kanssa MustaNeliön valmistamia herkullisia viinilehtikääryleitä.

Tumman teen värinen, maltaiselta tuoksuva Bryggerin Wee Heavy on hyvin tyypillinen skottityypin strong ale.  Pehmeää maltaisuutta ja hiukan skottitoffeen makeutta – varsinkin jälkimaussa. Joku oli havaitsevinaan sukulaisuutta sysmäläiseen sahtiin. Erinomainen seurusteluolut.

Mosaic-humala ja Golden Promise -mallas ovat antaneet nimen Foundersin alelle, jota voitaneen syystä kutsua APAksi, sillä se on perin amerikkalainen. Eurooppalaista tuulahdusta edustaa vain hiukan jugendhenkinen etiketti elonkorjuuneitoineen. Mukana on vehnää, joka keventää vahvaa mosaic-humalointia. Mosaic Promise on kyllä maukas, mutta ehkä pikkuisen kapea ja yksioikoinen.

Terveysoppia ja mytologiaa

Alkon valikoimiin ilmestyi espanjalaisen Daura-panimon pils Daura Damm (5,4 %). Pullon tyylikkään pelkistetyssä etiketissä kehutaan, että Daura Damm on maailman palkituin gluteeniton lager. Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on puolestaan lähtenyt kohtuullisella menestyksellä valloittamaan amerikkalaisia markkinoita gluteenittomalla Kukko Pilsillä (5,5 %). Niinpä onkin mielenkiintoista vertailla juomia keskenään.

Kukko jo tiedetäänkin erinomaiseksi pilsiksi, täyteläiseksi ja tukevaksi, juuri sellaiseksi kuin hyvän pilsin pitääkin olla. Tämä A-versio eroaa yllättävän paljon keskari-Kukosta, jonka laatu on usein epätasainen. Tosin epätasaisuus vaivaa vielä enemmän vihreää Kukko-lageria.

Mutta kyllä espanjalaisetkin näköjään osaavat tehdä hyvää pilsiä. Daura Damm vaikuttaa aluksi myös varsin tukevalta ja vahvarunkoiselta. Jatkossa vaikutelma kuitenkin hiukan muuttuu, mukaan tulee keveyttä ja makeuttakin – ilmeisesti mukana olevan riisin ansiosta. Mieleen tuleekin Budweiser. Varmasti erinomainen tapaksen kumppani. Molemmat pilsit täyttävät epäilemättä keliaakikon toiveet. Raadin mielestä kotimainen Kukko veti kuitenkin aavistuksen pitemmän korren.

Keskisuomalainen Hiisi-Panimo jatkaa kalevalaisten myyttien hyödyntämistä Iku-Tursolle omistetulla imperial stoutillaan (9,0 %). Kun Väinämöinen kumppaneineen Kalevalan 42. runossa ryöstää Pohjolasta Sammon ja pakenee purrellaan, loitsii Pohjan akka vesien syvyyksistä juuri muinaisen hirviön Iku-Turson urhoja ahdistelemaan.

Panimo kehuu olutta ”gargantuaaniseksi”. Eikä kehu turhaan. Juoman IBU-luku on täydet sata, jota ylemmissä lukemissa ihmisen kitalaki ei kuulemma enää erota katkeruuden asteita. Vahva maltaisuus kuitenkin tasapainottaa hienosti kokonaisuuden: paahteisuutta, humalan karvautta ja häivähdys siirapin makeutta. Tämä lähes umpimusta stout ei tunnu ollenkaan liian ärtsyltä. Ei muuta kuin nautitaan konjakkilasista! Kalevalan hengessä mieleen tulevat virolaiset Pöhjala-panimon imperial baltic porter Öö sekä Öllenautin tankkimainen imperial stout Wahtula.