Humalatonta menoa

Keskiajalta alkaen humala on kuulunut erottamattomasti oluen valmistukseen. Humala on siis toisaalta aika tuore juttu, onhan olutta pantu jo tuhansia vuosia. Humalatonta olutta kutsutaan nimellä gruit, joka tulee yrttiä tarkoittavasta muinaisen saksan sanasta Gruit tai Grut.  Nykysaksassa yrtti on Kraut.

Humala syrjäytti vähitellen oluen maustamiseen käytetyt erilaiset yrttiseokset. Harvoja humalan hyökkäyksestä selvinneitä vanhoja gruit-tyypin oluita on suomalainen sahti, jonka maustamisessa on käytetty katajan marjoja ja oksia. Vanha gruit-perinne on kuitenkin nyt kokemassa renessanssia sekä maailmalla että Suomessa.

Niinpä koti-Alkomme kesävalikoimiinkin  ilmestyi kaksi suomalaista gruit-alea. Rekola ja Hiisi ovat jatkaneet luovaa yhteistyötään panemalla Kaksi Kotia -sarjassaan villiyrteillä ja pakurikäävällä maustetun gruit-alen nimellä Vailla Humalaa (5,6%). Hopping Brewster’s on puolestaan tuottanut helsinkiläiselle Finnjävel-hipsteriravintolalle puolukalla ja lakritsijuurella maustetun nimikko-gruitin Finnjävel (5,3%).
 

Vailla humalaa ja Finnjävel ovat sen verran happamia, että ne voitaisiin hyvin lukea myös hapanoluisiin. Turun linnan huoveille aikanaan tarjottu suopursu-gruit lienee myös ollut melkoisen hapanta - päinvastoin kuin humaloitu herrainolut. Gruit-tyyliin happamuus ei sinänsä kuulu, saattaahan esimerkiksi oma mainio sahtimmekin olla joskus aika makeaa.

Vailla Humalaa -alen ensi maistelu tuo mieleen piparkakkumausteen ja tyrnimehun. Humalamaisen katkeruuden takana ovat ilmeisesti ennen kaikkea valmistuksessa käytetyt pakurijauhe sekä pujo. Avatun pullon nuuhkaisu vie ajatukset kesäiselle kukkakedolle, jossa tuoksuvat mesiangervo, kanerva, siankärsämö ja apila.  Hienoa parfyymia – ei muuta kuin tippa korvan taakse ja menoksi.  Kyllä näitä kedon kukkia on aistivinaan myös oluen maussa. Tähän terveysjuomaan saattaisi jäädä koukkuun. Pieni lasillinen aamuisin – mutta vain lääkkeeksi!

Finnjävelin katkeruus syntyy puolukasta, johon lakritsijuuri taittuu hauskasti. Puolukka putkahtelee aina välillä esiin, mutta lakritsi vahvistuu jälkimakua kohti. Punertavan ruskean juoman katkeruutta lisää myös paahteisuus. Mielenkiintoinen APA-vaikutelma on saatu aikaan hedelmillä: appelsiininkuorta, limeä ja greippiä. Jännittävä tasapaino makeuden ja happamuuden välillä, jokaisella siemauksella tuntuu olevan hiukan oma vivahteensa. Nämä suomalaiset gruit-alet ansaitsevat sijansa rohkeina ja kekseliäinä kokeiluina. Kummassakaan juomassa kikkailu ei uhkaa olutidentiteettiä.

... ja vähän humalaistakin

Callistuksen pihahumalaa

Humalan asemaa oluen ensi sijaisena ryydittäjänä tällaiset hauskat kokeilut eivät silti horjuta. Eikä se ole tarpeenkaan. Humala on ja pysyy oluessa. Käytettyjen humalalajikkeiden kirjo on päinvastoin laajenemassa. Oluen ystävät ovat oppineet erottamaan ja arvostamaan eri humalien tuottamia erilaisia makuelämyksiä.

Hienoa on myös, että Suomen luonnonvarakeskus (Luke) on käynnistänyt hankkeen oluen panoon sopivan aromikkaan kotimaisen humalakannan kehittämiseksi. On muistettava, että joka talossa on ollut keskiajalta lähtien oma humalatarha. Ruotsin vallan vuosisatoina talot maksoivat jopa veronsa humalankäpyinä. Tuontihumala syrjäytti kotimaisen vasta 1800-luvulla, mutta monien humalistojen jälkeläiset kukoistavat edelleen villinä.

Luke etsii parhaillaan näitä pitkään viljeltyjä ja ilmastoomme parhaiten sopeutuneita aromikkaita humalakantoja ja pyrkii elvyttämään humalaviljelyn panimoiden käytettäväksi. Luken projekti kestää monta vuotta. Olisi hienoa, jos joku ketterä pienpanimo löytäisi oikotien asiassa ja panisi ensimmäisen satsin tulemaan. On muistettava, että kaikki Suomen pihapiireissä ja kotipuutarhoissa tänäänkin kukoistavat tuhannet humalakasvit on alun perinkin istutettu nimenomaan oluen panoa silmällä pitäen.