Matildasta Kakolaan

Olutmatka 2018 / Osa I

 

Kotimainen pienpanimobuumi on jatkunut ilahduttavasti vuonna 2018. Ilahduttavasti on myös jatkunut uusien ja omaperäisten olutkokeilujen trendi. Kotimaiset käsityöläispanimot ovat olleet vahvasti esillä. Callistuksen olutvuoden kohokohtia olivat vierailukäynnit kahdessa lähiseudun pienpanimossa. Mathildedalin Kyläpanimo on jo vakiinnuttanut toimintansa, KakolaBrewing vasta aloitti kesän korvalla.

Halikon lahden Matildansalmen itärannalla Teijon kansallispuiston kyljessä on virkeä kyläyhdyskunta. Kylän juuret juontuvat jo 1600-luvulle, jolloin vapaaherra Lorentz Creutz nuorempi perusti alueelle rautaruukin ja valimon. Ruukkia ei enää ole, mutta Matildan kylästä löytyy vierasvenesatama, hotelli ja pari ravintolaa, kyläleipuri, suklaapuoti sekä alpakanvillaan erikoistunut Ruukin kehräämö. Ja tietysti Kyläpanimo.

Kyläpanimo on tuottanut jo viitisentoista eri tyylejä edustavaa omaa olutta pilsnereistä ja belgityyppisistä aleista raikkaaseen saisoniin ja pikimustaaan stoutiin. Usein oluiden nimet ja etiketit kertovat paikallisesta aiheistosta kuten vaikkapa APA-olut La Mer, jonka etiketin kuva-aihe "Uimarant La Plage" saatiin vanhasta ruostuneesta mainoskyltistä, joka löytyi panimosaliksi muutetusta entisen osuuskaupan varastosta. 

Maistiaistuomisista erikoisimmiksi ja myös maukkaimmiksi osoittautuivat vahvat quadrupelale Fredrik (10 %) ja american barley wine Vimma (11 %). Luostarimainen, tumma ja mämminen Fredrik tuoksuu suklaalta metrin päähän. Tätä juhlajuomaa luonnehdittiin "suopeaksi ja vankaksi". Vimmassa maustamiseen käytetty appelsiininkuori luo vahvan humaloinnin kanssa jotenkin epäklassisen dikotomian. Raikkaan pistävä, mutta samalla täyteläinen digestiiviolut.

Tiilenpäitä ja tohtorinhattuja 

 

Vierailu tehtiin myös omaan "lähipanimoon", Kakola Brewingiin. Panimo myymälöineen avattiin keväällä kuuluisan vankilarakennuksen entisissä keittiötiloissa. Tilat ovat ahtaat ja vielä keskellä rakennustöitä, mutta oluenpanijoiden innostus tarttuvaa. Myymälän elo tulee kevättä kohti varmasti vilkastumaan uuden funikulaarin tuomien uteliaiden myötä.

Kakolan Panimon aloitusvuoden tuotantoon kuului seitsemän juomaa, jotka kaikki edustavat eri oluttyylejä ja vahvuuksia. Saksalainen helles lager Hurlum (4,5), vakuutti, että perinteisestä keskioluestakin voi tehdä maukkaan ja omaperäisen tuotteen. Onnistunutta perustyyliä edustaa myös Riviera IPA (6,5%), jonka tiukkaa karvautta pehmentää pieni vehnän makeus.

Kiinnostavia Kakolan kokeiluja ovat kaksi mietoa souria, vadelmainen Vautsi (3,5%) ja mustaherukkainen Kassis (4,5%). Hyvän hapanoluen teko ei ole helppoa, mutta kummassakin onnistuttiin löytämään sopiva tasapaino ja välttämään yliyrittäminen ja esanssimaisuus. Loppuvuodesta lanseerattu imperial stout Lauha (9%) nousee jopa aivan maailmanluokkaan. Sitä voi verrata virolaisen Pöhjalan vastaaviin. Tai miksei Malmgårdin keväällä ilmestyneeseen Imperial Oatmeal Stoutiinkin. Hienostuneita, tasapainoisia, moniulotteisia ja maukkaita oluita.

Skål på hundra år!

Turun ruotsinkielinen yliopisto ÅboAkademi juhlisti satavuotista taivaltaan muun muassa juhlajuomalla. Olutkulttuurin arvostuksen kasvua kuvaa, että juhlajuomaksi valikoitui perinteinen pohjoinen olut, vieläpä selkeä ja konstailematon pils. 

Chancellor’s Centennial Pils (7,0 %). on valmistettu porilaisessa Beer Huntersin panimossa Akademin omien biokemistien ohjeiden mukaisesti. Callistus onnistui saamaan oluesta maistiaiset ja tykkäsi kovasti. Kanslerin pilsneri yhdistää muhevasti münchenerin ja pilsenerin parhaat puolet ja sopi varmasti sekä juhlalliseen tuopin nostoon että juhlavuoden tapahtumien ruokajuomaksi. Saapa nähdä, minkälaiseen juhlajuomaan Turun yliopisto päätyy viettäessään satavuotisjuhliaan vuonna 2020. Viimeksi juhliessaan yliopisto turvautui kotimaisista marjoista elintarvikekemian laitoksella kehiteltyyn likööriin.

Kakolan kalpeet ja hilpeet

Turun Kakolanmäellä on pitkä ja värikäs historia. Kukkula tunnettiin jo keskiajalla Tallimäkenä, koskapa Turun linnan tallit sijaitsivat sen merenpuoleisilla rinteillä. Tallimäellä sijaitsi myös runsasvetinen pohjavesilähde, josta vettä johdettiin puusta rakennetulla Suomen ensimmäisellä vesijohdolla linnaan, erityisesti linnan pihapiirissä toimineen panimon tarpeisiin. Siellä valmistettiin maankuulua herrainolutta ja simaa, jotka maistuivat Kustaa Vaasallekin.

1600-luvulla mäen toiselle puolelle Aurajoen rantaan rakennettiin vaivaisten ja hourujen hospitaali pienine puukirkkoineen. Aluetta alettiin kutsua Kakolanmäeksi. Mäki oli kettujen hallitsemaa synkkää ja asumatonta louhikkoa aina vankila-aikaan 1800-luvun puoliväliin asti. Jyhkeät vankilalinnat on rakennettu mäestä louhitusta graniitista, kakoliitista.

Kun vangit 2000-luvun puolivälissä siirrettiin uusiin moderneihin vankilatiloihin Turun Saramäkeen, jäi koko Kakolanmäki mahtavine kulttuurihistoriallisesti arvokkaine rakennuksineen turkulaisten käyttöön. Mäelle on suunniteltu asuntoja, hotelleja, näkötorneja, ravintoloita ynnä muuta liiketoimintaa sekä uusia liikenneyhteyksiä aina funikulaaria myöten. Turkulaisten ikivanhaan tapaan tietysti riitaisasti.

Alueen suurin toimija on pääosin arvoasuntotuotantoa kaavaileva Kakola Yhtiöt Oy. Yhtiön omistava grynderi onkin kova luu, sillä hän pystyi sanojensa mukaan ”kiristystä ja uhkailua” käyttämällä saamaan jopa Museovirastonkin myöntymään suunnitelmiinsa. Pelottavaa.

Mutta grynderi ei ole ainoa Kakolasta bisnesmielessä kiinnostunut. Mm. Panimoravintola Koulu oli Reijo Mäen Vares-dekkarin innoittamana ryhtynyt valmistamaan pale alea Kakolan Kalpeen nimellä. Mutta myös itse Kakolanmäellä tapahtui. Entisessä vankilanjohtajan talossa alkoi toimia ravintola Kakolankruunu sekä Café Kakola, erikoisuuksinaan fiini Kakolan kakku ja myöhemmin riuskempi Kakolan Kakko. Muutama reipas olutharrastaja ryhtyi puolestaan suunnittelemaan alueelle uutta käsityöolutpanimoa nimellä Kakola Brewing Co.

Kakola Yhtiöitä pyörittävä kiinteistöliikemies arveli saaneensa yksinoikeuden Kakolan nimen käyttöön erilaisten tuotteiden markkinoinnissa ja ryhtyi riitelemään alueen muiden yrittäjien kanssa. Voi olla, ettei riitaa ole vielä lopullisesti ratkaistu, mutta ilmeisesti ahne grynderi on joutunut perääntymään. Niinpä herkullista Kakolan kakkua tarjoillaan kesäisessä Café Kakolassa. Kakolan Kalpee -tölkin (4,7%) saa puolestaan seudun hyvin varustetuista ruokakaupoista, Koulun ja Laitilan panimon yhteistuotantona. Tölkkiversio on miedompi kuin Koulusta saatava hanakalpee, mutta kunnon humalainen pale ale kuitenkin.

Ja mikä parasta ennakkoluulottomat olutharrastajat ovat onnistuneet käynnistämään panimonsa myymälöineen vankilan entisissä keittiötiloissa. Tuotannossa on ensi alkuun neljää tuotetta. Lippulaivana on india pale ale Riviera (6,5%), jota tosin toistaiseksi saa vain panimon omasta myymälästä. Nimensä Riviera on saanut veden täyttämästä montusta, joka syntyi vankien louhiessa kakoliittiä mäeltä. Montusta muodostui uima-allas, jossa vangit saattoivat kuumina kesäpäivinä virkistäytyä.

Kolme muuta tuotetta ovat Helles Lager Hurlum (4,5%), Pale Ale Riemu (5,0%) sekä Rasbery Sour Ale Vautsi (3,5%). Maistelussa kaikki kolme olutta yllättivät oikein positiivisesti. Alansa klassikoita kukin: ei mitään turhaa kikkailua, silti persoonattomuus ja vetisyys onnistuneesti vältetty. Mukavaa, että pienpanimo uskaltautui kokeilemaan perinteistä saksalaista lageria: Hurlum on miellyttävän maukas ja raikas – jännä leipäinen katkeruus maistuu pitkään. Riemukin on riemukkaan konstailematon ja helposti lähestyttävä perinteinen pale ale. Vadelma sour Vautsi onnistuu myös tasapainoilussaan: ei lainkaan esanssimaisuutta, vehnä pehmentää happamuuden tyylikkäästi. Janojuoma, joka sopisi jopa kesäiseksi tervetuliaismaljaksi. Prosenttiluokassaan ylivoimainen hapanolut!

Callistus iloitsee saadessaan lähinaapurikseen tällaisen vakavasti otettavan käsityöläispanimon ja toivottaa Kakola Brewingille menestystä ja pitkää kakkua Kakolassa!

Kanslerin pilsnerit

Åbo Akademi juhlistaa satavuotissynttäreitään juhlaoluella Chancellor’s Centennial Pils (7,0 %). Olut on valmistettu porilaisessa Beer Huntersin panimossa Akademin omien biokemistien ohjeiden mukaisesti. Kanslerin pilsneriä tarjoillaan juhlavuoden tapahtumissa ja tilaisuuksissa.  

Turussa käynnistyi melskeisten aikojen keskellä vuonna 1917 kaksi merkittävää ja keskenään kilpailevaa sivistyshanketta. Sekä suomenkielisen että ruotsinkielisen yksityisen yliopiston aikaansaamiseksi ryhdyttiin toden teolla keräämään varoja. Turun Suomalaisen Yliopistoseuran keräys huipentui yliopiston perustamiseen jo kolmen vuoden kuluttua. Mutta ruotsinkieliset olivat vielä ripeämpiä. Kun Stiftelsen för Åbo Akademi oli syntynyt kesällä 1917, kyettiin ruotsinkielinen yliopisto perustamaan Turkuun jo seuraavana vuonna.

Åbo Akademin toiminnan käynnistämiseksi tarvittava peruspääoma saatiin kokoon 35 varakkaan yksityishenkilön lahjoituksien turvin. Mukaan saatiin jo aiemminkin yleishyödyllisiä tarkoituksia tukeneita turkulaisia mesenaattisukuja kuten Rettigit, Dahlströmit ja Julinit sekä tietysti Amos Anderson, Turun seudulta kotoisin hänkin. Mutta Yliopiston tavoin myös Akademi joutui  sinnnittelemään niukin varoin. Se selvisi kuitenkin ilman valtion tukea aina 1950-luvun puoliväliin asti. Åbo Akademi valtiollistettiin vuonna 1981, reilua puolta vuosikymmentä myöhemmin kuin Turun yliopisto.

Yliopistot elivät omissa kielikuplissaan eikä niillä ollut vuosikymmeniin juurikaan keskinäistä yhteistyötä. Mutta etenkin 1980-luvulta alkaen yhteistyö on ollut erittäin tiivistä – erityisesti luonnontieteiden alalla.

Åbo Akademin kansainvälisesti tunnustetuimpiin tutkimusaloihin on maailman sivu kuulunut kemia. Siksi onkin fiksua, että Akademin omat biokemistit saivat tehtäväkseen juhlajuoman suunnittelun. Oluen reseptin on kehittänyt yliopiston biokemian professori Mark Johnson oppilaineen. Fiksua on myös, että syntymäpäiviä juhlistetaan juuri perinteisellä pohjoisella juhlajuomalla, oluella.

Mukavia makuodotuksia virittää juhlapullon kaunis etiketti, jossa tekstit sekä eri tieteenaloja kuvaavat vanhat symbolit on sommiteltu Akademin keltaiselle pohjalle. Avatun pullon hennossa tuoksussa tuntuu humalan henki. Maku on muheva, prosentit eivät todellakaan maistu läpi. Bonusta tulee myös käytetyistä perinteisistä eurooppalaisista humaloista, tsekkiläisestä Saazista ja saksalaisesta Perlestä. Syntyy vaikutelma ikään kuin "münchener-pilsener -hybridistä", joka harvinaisella tavalla yhdistää molempien parhaat puolet. Pitkä tukeva jälkimaku kruunaa tämän ”imperial pilsin”. Tasapainoinen, perinteitä kunnioittava, juhlajuomaksi oikein sopiva ja konstailematon olut kirvoitti eräältä maistelijalta monimielisen huokaisun: ”Jättelagom!” Ja koko tiimiltä onnittelut.

Jumala, tuoppi ja vasara

Tällä kertaa maistissa oli Humaloven Hammer of Sucellus(10,5 %). American Barley wine -tyyliä edustava moniviljaolut. Kyllä, itsessään jo melko harvinaiseen oluttyyliin on käytetty paitsi amerikkalaisia humalia niin myös ohran lisäksi ruismallasta sekä kaura- ja vehnähiutaleita.

Barley wine on ehkä hieman harhaanjohtavasta nimestään huolimatta olutta. Nimeä selittää tyylille ominainen melkoisen vahva alkoholiprosentti, joka vaihtelee karkeasti 9—13 % välillä. Tyypillisimmillään makukin muistuttaa vahvoista viineistä kuten sherrystä tai portviinistä. Korkeaa alkoholipitoisuutta ei kuitenkaan kannata pelätä, ainakaan maun puolesta. Tyylin ominaisia piirteitä ovat pehmeän pyöreät kuivahedelmäiset aromit, paksu suuntuntuma ja pitkä jälkimaku.


Sucelluksen vasara ei osu ohi. Ohukaisen vaahdon alta löytyy leveän maltaisena ja makean marjaisena nouseva tuoksahdus, ryyditettynä kevyesti mausteilla ja yrteillä. Väri on punertavan ruskea, maanläheinen ja samea. Ensimmäistä hörppäystä ei malta viivytellä liialla tuoksuttelulla. Alku on makeutta ja paksua suuntuntumaa, kuivattuja hedelmiä ja marjoja, siirappia. Heti perään intensiiviseen makeiden aromien leikittelyyn liittyy karvautta, hiven happamuutta tasoittaen miellyttävästi kokonaisuutta. Lämmetessään tämä olut vain paranee, mukaan tulee mausteisuutta ja ehkä hieman havuisia ja savuisiakin piirteitä.

Barley wine -tyylin kohdalla kannattaakin erityisesti muistaa tarjoilulämpötila. Kotioloissa tämä on helposti hallittavissa toisin kuin hanasta maistellessa. Tämän tyyppiset oluet ovat parhaimmillaan verrattain lämpimänä tarjoiltuna noin 13–17 asteisina. Callistus suosittelee maistelun aloitettavan matalammasta päästä nauttien vivahteiden muutoksesta oluen hiljalleen lämmetessä lasissa.

Sucellus (tai Sucellos) on kelttiläinen maanviljelykseen liittyvä jumala, joka adoptoitui
roomalaiseen kulttuuriin. Häntä palvottiin myös brittein saarilla. Sucellus kuvataan usein
keski-ikäisenä parrakkaana miehenä, jolla on suuri vasara toisessa kädessään ja juoma-astia
toisessa, joskus olallaan tynnyri. Nimen katsotaan tarkoittavan 'hyvää iskijää' -
gallialaisesta sanasta cellos (iskijä) johtuu latinaan percellere.

Imperiaalisia elämyksiä

Vietetään talvista saunailtaa takkatulen loimussa, ulkona paukkuu pakkanen. Mikä sopisikaan tunnelmaan paremmin kuin vahva musta portteri. Tai paremminkin kaksi: puolalainen Pinta Imperator Baltycki (9.1%) ja norjalainen imperial stout Austmann Mannus Blodøks (8,8%). Nämä imperiaalit vievät meidät elämysmatkalle ympäri Eurooppaa.

Aikaisemmat kokemukset puolalaisista oluista tekevät odotuksista varovaisia. Odotuksia nostaa se, että vuonna 2011 perustetun Browar Pintan tiedetään olevan Puolan käsityöläispanimoiden uuden aallon edelläkävijöitä. Sitä paitsi panimo toimii pienessä eteläisessä Zywiecin kaupungissa, joka keskiajalla kuului olutmaana tunnettuun Böömin kuningaskuntaan. Kaupunki on historiansa aikana kokenut kovia. Esimerkiksi vuonna 1656 toisessa Pohjan sodassa ruotsalaiset joukot hävittivät ja ryöstivät kaupungin kuningas Kaarle X Kustaan johdolla varsin perusteellisesti. Puolan kansalliskirjailija Henryk Sienkiewicz kuvasi hurjaa sotaa romaanissaan Vedenpaisumus. Zywiecissä toimii myös kaupungin nimeä kantava vanhempi panimo, mutta sen Heineken osti 1990-luvulla.

Austmann Bryggeri on myös uudehko käsityöläispanimo, Norjan kuudenneksi suurin sellainen. Se perustettiin vuonna 2013 Trondheimissä, josta näyttää olevan kehkeytymässä kelpo olutkaupunki. Mannus Blodøks on tosin kehitetty yhteistyössä tunnetun hollantilaisen käsityöläispanimon de Molenin kanssa. Saa nähdä, kuinka hyvin austmannilaiset pystyvät jatkossa säilyttämään käsityöläisperinteensä, sillä panimo liittoutui vuonna 2016 suurimman norjalaisomisteisen bulkkioluen valmistajan Hansa Borgin kanssa. Hansa Borg on jo aikaisemmin kaapannut grimstadilaisen laatupanimon Nøgne Ø:n osake-enemmistön. Onhan näissä fuusioissa se hyvä puoli, että markkinointi tehostuu. Ehkä juuri sen takia saamme niitä Alkonkin valikoimista. Mutta miksi kaikkien on aina pakko kasvaa?

Katariina Suuri ja pullon henki

Pinta-panimon laajaan tuotantoon kuuluu oluterikoisuuksia laidasta laitaan, jopa perinteisin suomalaisin menetelmin valmistettu sahti tuotemerkillä Happy End. Mutta Pinta tunnetaan erityisesti amerikkalaishumaloiden käyttäjänä. Niinpä Imperator Baltyckikin sisältää tyylikkään ja informatiivisen etikettinsä mukaan peräti kuutta amerikkalaishumalaa yli sadan IBUn voimalla. Tyylilaji on nimensä mukaisesti baltic porter, joka portterin perinteisestä määritelmästä poiketen on lager eikä ale. Asiantunteva blogistikollega Olutkoira on suomentanut tyylin osuvasti itämerenportteriksi. Oluttyylin juuret juontuvat vanhan keisarillisen Venäjän alueella jo 1700-luvulle ja Katariina Suuren mieltymykseen brittiporttereita kohtaan.

Imperatorin maku on sävykäs ja monipuolinen. Pannukahvin paahteisuus yhdistyy lääkemäiseen yrttisyyteen. Mieleen tulevat Gammel Dansk ja Underberg. Mutta kaiken läpi puskee humaloinnin karvaus. Kitalaen salpaavaa kitkeryyttä ei kuitenkaan ole, tasapaino säilyy tässä erinomaisessa drinkkioluessa mukavasti.

Kun norjalais-belgialaisen Mannuksen korkki avattiin, vaahto purkautui voimalla pullosta kuin muinainen lampun henki. Jälkeenpäin tuli tietoon erään toisen maistelutiimin päinvastainen kokemus: avattaessa kuului vain vaimea sihaus. Kyse voi tietysti olla tynnyrikypsennyksen ongelmista. Epäilemme kuitenkin, että panimo ei oikein hallitse omaa hiilihapotustekniikkaansa. Monivivahteista ja vahvaa makua se ei kuitenkaan haitannut. Mieleen tuli raakasuklaa ja Turun kasvitieteellisessä puutarhassa syksyn mainiolla tutustumiskierroksella maisteltu tuore kaakaopapu: ”kivankitkerä”. Myös jälkimaku on pitkä ja karvas. Juoman ei pitäisi myöskään ihan heti pilaantua, pullon parasta ennen -päiväys oli merkitty lokakuulle 2027!

Olutvuoden 2017 tähtihetkiä

Callistuksen olutvuoden tähtihetkiin kuuluivat Suomi100 -juhlaoluet ja monet rohkeat kokeilut. Molemmista löytyi sekä suomalaisia että kansainvälisiä esimerkkejä. Vuoden mittaan jatkettiin tutustumista vieraisiin maihin ja niiden olut- ja ruokakulttuureihin – myös omien matkamuisteluiden merkeissä.

Suomen juhlavuotta kunnioittivat suomalaisten panimoiden ohella mm. tanskalainen Svaneke, virolainen Pöhjala sekä syksymmällä oluen suurvallan Baijerin edustaja, luostaripanimo Aldersbacher. Kaikkiaan seitsemästä juhlaoluesta Bryggeri-panimon trippelbock Vuosisata, vahva ja itsenäinen (10 %) sekä Pöhjalan puolukka-IPA Routa 2,0 (6,7 %) keräsivät raadiltamme parhaimmat arvioinnit. Suomi100-oluista Laitilan Agricola (6,5 %) juhlisti sopivasti myös reformaation 500-vuotista historiaa.

Uutta vanhaa

Kesällä ohjelmassa oli joukko hiukan erikoisempia vanhoja oluttyylejä. Ne ovat vahvasti tekemässä uutta tuloaan. Tällaisia olivat happamat sourit, suolaiset goset sekä humalattomat gruitit.

Hapanoluista kokeiltiin Rodenbachin klassikko-sour Gran Cruta (6%) ja de Barabanderin Petrus Aged Palea (7,3 %) – molemmat belgialaisia – sekä virolaisen Tanker-panimon Ketseriä (7 %). Sourit eivät kaikille maistu, mutta ennakkoluuloton maistelija yllättyy ja hykertelee. Parhaat kiitokset raadilta sai Petrus.

Happamansuolaisia ovat myös gose-oluet, maistelussa olivat tanskalainen To Øl Gose to Hollywood (3,8 %) sekä Pöhjalan Meri Gose (4,4 %). Miedoissa gose-oluissa mausteiden sekä happamuuden ja suolaisuuden taitava yhdistäminen houkuttelee miettimään oluelle sopivaa ruokakumppania. Callistus grillasi bratwurstia sekä lehtikaalin että viininlehden sisällä. Erinomainen yhdistelmä.

Elokuussa perehdyttiin kahteen sahdin kaukaiseen sukulaiseen, ilman humalaa valmistettuun gruit-tyypin olueen. Rekola- ja Hiisi -panimoiden yhteistyön tulos Vailla Humalaa (5,6 %) maustoi gruit-alensa villiyrteillä ja pakurikäävällä. Hopping Brewsters puolestaan käytti puolukkaa ja lakritsijuurta hipsterigruitissaan Finnjävel (5,3 %). Nämä suomalaiset gruit-alet ansaitsevat sijansa rohkeina ja kekseliäinä kokeiluina. Kummassakaan juomassa kikkailu ei uhkaa olutidentiteettiä. Hienosti onnistuneet kokeilutkaan eivät silti horjuta humalan asemaa oluen ensi sijaisena ryydittäjänä. Humalalajikkeiden kirjo on päinvastoin laajenemassa. Oluen ystävät ovat oppineet erottamaan ja arvostamaan humalalajikkeiden omintakeisia makunautintoja.

Matkaelämyksiä

 

Shenzhenin miljoonakaupungin olutmerkki on Kingway

Olutvuosi aloitetaan raadin jäsen J. Walkerin muistelulla Kiinan matkasta, jolloin käydään muun muassa kuuluisassa Shaolinin temppelissä. Samalla tehdään laaja Kaukoidän kierros ja havaitaan sikäläisen olutkulttuurin perustuvan imperialistisen ajan eurooppalaiseen perinteeseen. Maistelussa ovat intialainen King Chakra (4,7 %), thaiolut Singha (5,0 %) ja kiinalainen Tsingtao (4,7 %), jotka ovat kaukoidän oluiden yleiseen tapaan saksalaistyyppisiä lagereita. Sen sijaan Alkon uutuus, japanilaisen Kiuchi-panimon Ancient Nipponia (8,0%) on omaperäinen ale, joka pohjautuu paikallisiin raaka-aineisiin ja on erinomainen drinkkiolut.

Jäsen HetkenOutouden Skotlannin matkan muistoihin perustuu olutvierailu Orkneyn saarilla. Saarilla on kaksi panimoa, Orkney Brewery sekä Swannay. Jälkimmäisen panimon tuotteita löytyy suomalaisesta ruokakaupastakin peräti kolme, American Hopped Pale Ale, (4,7%), Scapa Special Flag Ship pale ale (4,4 %) sekä Island Hopping (3,9%). Alkon hyllyiltä löytyi myöhemmin myös saman panimon Barrel Aged Orkney Porter (10,5 %). Esimerkkiemme miedot aleoluet osoittavat, että saarilla osataan tehdä paitsi muhevan savuista viskiä myös kelpo olutta. Raadin makuun lähes täysosumaa edusti vahva, luostarimainen portteri pitkine vivahteikkaine jälkimakuineen.

Trondheimin vuonolla.

Norjan Trondheimissa pistäydyttiin maistelemassa pienpanimoravintola Mikrobryggerin kolmea hanaolutta: Easy Peat Stout (7 %), Global Warming (6 %) sekä IPA + (6 %). Kaikki osoittautuivat tasapainoisiksi ja tukevarunkoisiksi seurusteluoluiksi. Mieleen jäi parhaiten Easy Peat, johon turvesavustus oli tuonut mukavan täyteläisen maun. Alkon valikoimiin kuuluvista norjalaisoluista raadillamme on kuluneelta olutvuodeltakin hyviä kokemuksia esimerkiksi Nøgne Øn tuotteista, vaikkapa vahva tumma ale Nøgne Ø # 100 (10 %).

Olutvuoden päättää matkaraportti Berliinistä, jossa tutustutaan muun ohella paikalliseen Kneipe-kulttuuriin sekä pieneen, mutta monipuoliseen weddingiläiseen olutpuotiin Hopfen & Malz. Tuomisena muun muassa Gänstallerin imperial stout Schwarz 90 (11,9 %), jossa leveä maltaisuus ja monipuolinen makujen kirjo yhdistyvät hienostuneeseen karvauteen.

Bei Petra -Kneipe Weddingissä

Uusia suomalaisia, uusia trappisteja

Callistuksen olutvihkoon ehti vuoden aikana kertyä puolitoista sataa merkintää. Kotimaiset pienpanimot jatkoivat rynnistystään, sillä puolet maisteluista kohdistui uusiin suomalaisiin merkkeihin. Tutut olutmaat Britannia, Belgia, Saksa, Tanska, Viro ja USA ovat kukin edustettuna noin kymmenellä merkillä. Uusina olutmaina listoille pääsivät Uusi Seelanti tuataralisko-oluineen (Tuatara Brewing's Kapai, 5,8 %) sekä Kanada kurpitsaoluineen (Steamwork's Pumpkin Ale, 6,5 %).

Ilahduttavaa on raatimme suosikkien trappistipanimoiden verkoston laajentuminen Itävaltaan, Italiaan ja rapakon taakse USA:han. Erityismaininnan ansaitsevat Itävaltalainen Engelszell kahdella huippuoluellaan Gregorius (10,5 %) ja Benno (6,9 %) sekä St. Josephs Abbey jenkkitrappistillaan Spencer (6,5 %).

Mieleenpainuvia elämyksiä tuottivat myös barley wine -uutuudet kuten tanskalaisen Munkebon Mesingjord (9,4 %) ja kotimaiset Humaloven Hammer of Sucellus  (10,5 %) ja Malmgårdin Barley Wine (10,4 %). Vuoden huipuista on syytä nostaa esiin vielä amerikkalainen Brooklyn Local 1 (9 %), kotimainen Pyynikin Imperial Stout (13 %) sekä erikoisuutena belgialainen hehkuolut Liefman’s Glühkriek (6 %), jota voi uutta joulua odotellessa lämpimästi (ja lämmitettynä) suositella glögijuomaksi.

Berliiniläisiä tarinoita

Berliini on kulttuurista kiinnostuneen matkailijan toivekohde. Kaupungin taide- ja musiikkielämä on vilkasta, merkittäviä museoita ja muita kulttuurilaitoksia on jo pelkästään kaupungin jaon jäljiltä vähintään kaksin kappalein. Liikkuminen on huonojalkaisellekin suurkaupungiksi helppoa. U- ja S-Bahn -verkosto on kattava ja sitä täydentävät selkeät ja hyvin informoidut bussi- ja raitiovaunulinjat, joiden avulla aina pääsee suht lähelle kohdettaan. Pientä googlaamista se toki edellyttää.

Uutena museona löytyi tällä kertaa The Story of Berlin Kurfürstendamin läheltä. Museo kertoo nimensä mukaisesti Berliinin tarinan pienestä keskiaikaisesta Spree-joen varren kaksoiskylästä eurooppalaiseksi metropoliksi.

Museo panostaa vuorovaikutteisuuteen ja elämyksellisyyteen. Siellä voi vaikkapa kuunnella Fredrik Suuren säveltämää huilukonserttoa, katsella näytteitä 1920- ja 30-lukujen elokuvista, kävellä Ooppera-aukiolle poltettavaksi tuotujen kiellettyjen kirjojen päällä tai kosketella aitoa Berliinin muurin pätkää. Verrattuna Deutsches Historisches Museumin näyttelyyn jää Storyn välittämä historiakuva silti aika pintapuoliseksi. Suositun perhevierailukohteen asemansa se kuitenkin ansaitsee.

Myös ruokapuoli hoituu Berliinissä, sillä ruokapaikkoja on joka makuun ja syöminen on edelleen suomalaisittain edullista. Viikkovuokra-asuntomme sijaitsi Weddingissä. Kaupunginosaa halkovan Müllerstrassen varrella on pilvin pimein vatsalle ja kukkarolle sopivia ruokapaikkoja. Matkaviikkomme sesonkiaines oli kurpitsa, jota tarjottiin keittona, spagettikastikkeissa ja pataruuissa. U-Seestrassen lähellä olevassa turkkilaisravintolassa sen sijaan valmistettiin unkarilaistyyppistä gulassia ja täytettyjä paprikoita. Täydellisiä makuelämyksiä kuuden euron annoshintaan!

Asuntomme lähellä toimii intialainen ruokala Hasina Eatery. Valinnanvaraa on koko perheelle, sillä annoksilla on kolme vaihtoehtoa: vegaani- tai vegetaarinen sekä kanalla höystetty versio. Syötävää voi tilata myös mukaan otettavaksi. Maukkaat ruuat valmstetaan alusta lähtien, jotes se hiukan kestää. Jälkiruokana saa intialaista jäätelöä maustettuna esimerkiksi mangolla tai litsihedelmällä. Erikoisuutena mainittakoon, että jäätelöt on pakastettu iloisenvärisissä keraamisissa kulhoissa ja kulhot sai viedä kotiin. Näin teimmekin.

Aitosaksalaiseen tapaan korttelissamme on myös pieni olutpubi eli Kneipe, siellä on hyvä käydä päivän päätteeksi nauttimassa Erdinger Dunkelit ja kirjailemassa matkapäiväkirjaa. Kneipet tunnetaan Saksassa jo 1700-luvulta. Etymologisesti kneipe juontunee pientä ryypynmittaa tarkoittaneesta kneip-sanasta, joka lienee siirtynyt hollannin kautta englantiinkin muodossa nip ja nipperkin. Onpa virolainen Koch-panimo tehnyt mainion old alen nimeltä Vana Eil Nipperkin, joka aikanaan sai Callistuksenkin suut messingille.

Sanovat, että Kneipe-kulttuuri olisi Saksassa hiipumaan päin. Mutta tämä bei Petra vaikutti kyllä elinvoimaiselta. Paikalliset – joukossa myös naisia – kokoontuvat iltaisin tuopin ääreen vaihtamaan kuulumisia, heittämään tikkaa ja lyömään korttia. Eräänä iltana takahuoneessa pelattiin peräti bingoa! Tuulahdusta menneiltä ajoilta edusti myös tupakansavu. Berliinissä voi kooltaan riittävän pieni ravintola saada poikkeusluvan tupakointiin. Siitä kertoi ikkunassa kyltti Raucher Kneipe.

Weddingistä löytyy myös oluttuotteiden erikoismyymälä Hopfen & Malz. Myymälä on pieni kuin muinainen Kulmalan maitokauppa, mutta kirjaimellisesti aivan pullollaan olutmerkkejä. Puodinpitäjän avustuksella valittiin kotisuomeen tuotavaksi Andechser-luostaripanimon Doppelbock Dunkel (7,1%) sekä Gänstallerin imperial stout Schwarze 90 (11,9%). Ne eivät ole mitään paikallisia erikoisuuksia – baijerilaisia molemmat – mutta ovatpahan jotain, mitä ei Alkosta saa.

Maistelusessiossa Andechser osoittautui makean maltaiseksi ja mukavan pyöreäksi doppeliksi, ei kuitenkaan tyylilajinsa parhaimpiin kuuluvaksi. Schwarze 90 sen sijaan sai raadilta erinomaisen vastaanoton alkaen epäsaksalaisen tyylikkäästä etiketistä. Muheva maltaisuus, pitkä ja paksu suuntuntuma, monipuolinen makujen kirjo, mm. salmiakki ja Jägermeister, yhdistyvät hienostuneeseen karvauteen. Lämpeneminen tuo esiin lisää vivahteita ja yrttisiä makuja.